Kesän kummallisin kastike – olisitko uskonut, että nämä maut sopivat yhteen?

grilli
Grillauksen SM-kilpailuissa maisteltiin kastiketta, jonka raaka-aineita ei moni olisi keksinyt yhdistää.

Helsingissä käydyssä grillauksen SM-kilpailun finaalissa kolmanneksi sijoittuneen Emma Paatero-Korhosen kastikeresepti on varmasti kesän erikoisin.

Emma Paatero-Korhonen valmisti kilpailun finaalissa hampurilaisen väliin kastikkeen, jonka sisältämien raaka-aineiden kirjo saa aikaan ihmetystä. 

Mansikkaa, ananasta, homejuustoa ja sinappia

Paatero-Korhosen mansikka-ananaskastikkeessa raaka-aineet ovat tuttuja, mutta yhdistelmä sitäkin erikoisempi: kastikkeen reseptiin kuuluu mansikan ja ananaksen ohella muun muassa sinappia ja sinihomejuustoa. Erikoiselta kuulostava yhdistelmä oli kuitenkin selvästi Suomen taitavinta grillaajaa valinneen tuomariston mieleen, sillä Paatero-Korhonen sijoittui kilpailussa niin hyvin.

Poimi erikoisen mansikka-ananaskastikkeen resepti!

Mansikka-ananaskastike

50 g mansikoita
50 g ananasta
1 dl ranskankermaa
1 tl dijon-sinappia
50 g sinihomejuustoa
ripaus suolaa
ripaus pippuria

Pilko ananas ja mansikka pieniksi kuutioiksi ja nosta kuutiot foliovuokaan.

Nosta foliovuoka kuumalle grillille ja lisää vuokaan ranskankerma, sinihomejuusto sekä dijon-sinappi.

Sekoittele ainekset keskenään ja anna juuston sulaa.

Tarjoile esimerkiksi hampurilaisen kanssa! 

Lähde: Lidl

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!