IL: Terveystarkastajat sulkivat helsinkiläisravintolan – vilisi torakoita

Torakka ruoka
Shutterstock

Iltalehden mukaan helsinkiläinen pitopalveluravintola suljettiin vastikään terveysviranomaisten toimesta torakkaongelman vuoksi.

Toukokuun 16. päivä järjestetty Ravintolapäivä tuotti helsinkiläisnaiselle karvaan pettymyksen torakoiden muodossa. Naisen vuokraaman, Itäkeskuksessa sijaitsevan pitopalveluravintolan keittiö vilisi yllättäen torakoita.

– Olin aivan kauhuissani. En ollut uskoa silmiäni. En ole koskaan nähnyt Suomessa torakoita ja nyt kyseessä oli vieläpä paikka, jossa valmistetaan ruokaa, nainen kertoi Iltalehdelle.

Torakat vesittivät ravintolapäivän suunnitelmat

Naisen oli tarkoitus valmistaa keittiössä 500 ruoka-annosta, joiden valmistamista hän ei kuitenkaan voinut edes harkita. Naisen mukaan ravintolan tiloissa vilisi kymmeniä torakoita, ja niitä löytyi jopa uunista.

– Siellä oli kymmeniä torakoita, jotka olivat kuolleita ja palaneita. Ystäväni pamautti luukun heti kiinni, hän toteaa.

Ravintolan asenne torakkaongelmaan oli naisen mukaan piittaamaton, eikä henkilökunta ryhtynyt hänen mukaansa toimiin asian kitkemiseksi.

Ravintola suljettu toistaiseksi

Nainen otti tapahtuneen vuoksi yhteyttä terveysviranomaisiin, jotka sulkivat hänen mukaansa ravintolan välittömästi. Helsingin ympäristökeskuksen johtava elintarviketarkastaja Mia Piipari vahvisti Iltalehdelle, että kyseinen ravintola on suljettu toistaiseksi. Syynä sulkemiseen on torakkaongelma.

– Tarkastusta tehdessä ei torakoita tullut vastaan, mutta kyllä niitä sieltä kaivelemalla löytyi. Siinä mielessä kyseessä oli aiheellinen ilmoitus, Piipari toteaa.

– Kyseinen paikka on suljettuna niin kauan, kunnes myrkytykset saadaan hoidettua, Piiparinen jatkaa.

Jos ravintolan tiloissa esiintyy tuholaisia, pitää tilanne Piiparin mukaan korjata poikkeuksetta. Myrkytyksen jälkeen terveysviranomaiset tekevät ravintoloihin uuden tarkastuksen.

Lähde: Iltalehti

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat