Zvezda-avaruusmoduli telakoitui onnistuneesti

Venäläinen huoltomoduli on kiinnittynyt onnistuneesti kansainväliseen avaruusasemaan. Asema sai modulin mukana asumis- ja työskentelytilat.

Zvezda eli tähti laukaistiin avaruuteen tasan kaksi viikkoa sitten kahden epäonnistuneen yrityksen jälkeen.

Modulin onnistunut kiinnittyminen avaruusasemalle oli merkittävä etappi Venäjän avaruusteollisuudelle. Huoltotilat avaruuteen vienyt kantoraketti on tuottanut venäläisille avaruusviranomaisille paljon harmia. Viime vuonna kaksi laukaisua epäonnistui ja aiheutti Kazakstanissa suuret ympäristötuhot.

Ensimmäisen miehistön on määrä lähteä huoltotilat saaneelle kansainväliselle asemalle lokakuussa. Asema on Venäjän, Yhdysvaltojen, Euroopan ja Japanin yhteinen hanke. Asemasta tulee historian laajin ja kallein.

Koko avaruusaseman on määrä olla valmis seuraavan neljän vuoden aikana.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat