Zlatan Ibrahimovicin kritiikki supertähdelle asettui uuteen valoon – poseerasi nyt seksiskandaaleissakin ryvettyneen kohupoliitikon kanssa

Ruotsalaisjalkapalloilija Zlatan Ibrahimovic neuvoi puolitoista vuotta sitten koripalloilija LeBron Jamesia pysymään poissa politiikasta. Nyt hän poseerasi sosiaalisessa median Instagramissa yhteiskuvassa Vladimir Putinin läheisen ystävän italialaispoliitikko Silvio Berlusconin kanssa.

Konservatiivisen Forza Italia -puolueen perustanut 86-vuotias Berlusconi on tukenut Giorgia Melonia ja tämän oikeistonationalistista Italian veljet -puoluetta Italian syksyn vaalien yhteydessä. Meloni on muun muassa arvostellut avoimesti aborttia ja LGBTQ -liikettä. Nyt Berlusconi ja hänen puolueensa ovat yhdessä Melonin puolueen kanssa koalitiossa, joka muodostaa Italian uuden hallituksen.

Politiikan lisäksi Berlusconi on merkittävä mediamoguli ja omisti AC Milanin vuodesta 1986 vuoteen 2017. Nykyään Milanissa pelaava Ibrahimovic pelasi myös seurassa Berlusconin valtakauden aikana 2010-2012. Berlusconin uraa ovat sävyttäneet lukuisat lahjus- ja seksiskandaalit.

Hänet todettiin muun muassa syylliseksi vuonna 2013 seksin ostamiseen alaikäiseltä sekä virka-aseman väärinkäyttöön. Syyttäjien mukaan Berlusconi oli maksanut marokkolaissyntyiselle Karima El-Mahrougille seksistä kevättalvella 2010, kun tämä oli vasta 17-vuotias.

Vastikään 41 vuotta täyttänyt Ibrahimovic latasi tiistaina Instagramiin kuvan, jossa hän poseeraa Berlusconin kanssa. 

– Historiaa ei voi pyyhkiä pois ja tulevaisuutta ei ole kirjoitettu, Ibrahimovic kirjoitti julkaisussa.

Ibrahimovic jakoi myös Instagram-tarinan, jossa sanottiin, että jatkoa on luvassa. Ruotsalainen oli puolitoista vuotta sitten kritisoinut koripallotähti LeBron Jamesia tämän poliittisista kannanotoista. 

– Hän on mahtava lajissaan. Mutta en pidä siitä, kun ihmiset joilla on jonkinlainen status, ottavat samaan aikaan kantaa poliittisiin asioihin. Tarkoitan, että tee sitä, missä olet hyvä. Pelaan jalkapalloa, koska sitä osaan parhaiten. En ole mukana politiikassa, Ibrahimovic sanoi tuolloin Discovery +:lle.

James vastasi nopeasti Ibrahimovicille.

– Se on hauskaa, kun hän on se, joka sanoo noin. Hän oli varmaan samanlainen vuonna 2018, jolloin hän puhui täysin samoista asioista. Hänen sukunimensä ei ole samanlainen kuin muilla, joten hän tunsi, että rasismia on kentällä. Olen väärä kaveri, jonka perään lähteä, koska olen tehnyt kotiläksyni. En aio koskaan lopettaa puhumista asioista, jotka ovat pielessä, James vastasi CBS:n mukaan.

Ibrahimovic sai sosiaalisessa mediassa kritiikkiä kuvajulkaisustaan. 

– Tunne, kun kritisoit LeBron Jamesia urheilun ja politiikan sekoittamisesta ja sitten otat yhteiskuvan Berlusconin kanssa, joka oikeutti Venäjän invaasion ja tuli valtaan äärioikeiston lipulla, toimittaja Musa Okwonga kirjoitti Twitterissä.

Berlusconi sai vastikään kritiikkiä, kun hän puolusti Italian televisiossa Putinin toimia. Hän oli todennut, että Putinia painostettiin hyökkäämään Ukrainaan. Berlusconi on myös käyttänyt täysimittaisesta invaasiosta termiä erikoisoperaatio. 

– Joukkojen oli tarkoitus päästä Kiovaan viikossa, korvata Zelenskyin (Volodymyr) hallinto järkevillä ihmisillä ja palata kotiin viikkoa myöhemmin. Sen sijaan he kohtasivat yllättävän voimakasta vastarintaa, jota länsi ruokki tämän jälkeen kaikenlaisilla aseilla, Berlusconi sanoi uutistoimisto Ansan mukaan.

– Olen tuntenut hänet 20 vuotta ja hän vaikutti minusta aina demokraatilta ja rauhalliselta mieheltä, 86-vuotias Berlusconi sanoi Forza Italian puoluekokouksessa.

Katso julkaisu alta.

Lue myös:

    Uusimmat