Zimbabwessa asuvat Oili ja Seppo: "Mikä tahansa muutos on toivottavasti muutos parempaan"

Mugabe hallinnut Zimbabwea jo 37 vuotta 1:52

– Mielestäni täällä vallitsee ihmisten parissa lievä optimistinen helpotuksen tunne, arvioi sotilasvallankaappauksen jälkeisiä tunnelmia Zimbabwessa asuva suomalainen Oili Wuolle

Wuolle kertoo kyselleensä ihmisiltä, mitä he ajattelevat tapahtuneesta ja presidentti Robert Mugaben asettamisesta kotiarestiin.
– Melkein kaikki vain sanovat, että jotakinhan täytyi tapahtua, Wuolle kertoo.
– Kaikki lähtevät siitä, että mikä tahansa muutos on toivottavasti muutos parempaan.

Wuolteella on paljon paikallisia kontakteja, sillä hänen ja puolisonsa Seppo Ainamon perustuma Zimbabwen Aids-orvot -yhdistys on toiminut jo 25 vuotta.

Wuolteen mukaan maan pääkaupungissa Hararessa elämä on sujunut tavalliseen tapaan lukuun ottamatta tiettyjä alueita, jotka ovat suljettuina.

Niitä ovat ainakin tärkeimpien hallintorakennusten, kuten parlamentin ja ministeriöiden, ympäristöt sekä hallitsevan puolueen pääkonttorin alue.
– Tiesimme, mitkä korttelit ovat suljettuja, eikä niille nyt ole ollut mitään asiaakaan.

Wuolle arvioi, että liikennettä on ollut ehkä runsaan kolmanneksen tavallista vähemmän, koska kaikki eivät lähteneet liikkeelle.
– Kuitenkin kaikki, joiden kanssa olen jutellut, ovat menneet normaalisti töihin.

Wuolle on myös itse ollut kaupungilla päivän aikana. Pankissa kaikki toimi normaalisti ja kaupoissa oli kiireinen, hyvä tunnelma.

– Yksi meidän orpotoiminnan työntekijä on käynyt ostamassa tossuja lapsille ihan siellä niin sanotulla downtownilla eli kaikkein kiireisimmällä bisnesalueella. Ja mieheni kävi pelaamassa golfia yhdellä toisella alueella, eikä missään ole ollut mitään ongelmia liikkumisen kanssa.

Tilanteen rauhallisuudesta kertoo myös se, että STT tavoitti Wuolteen ja Ainamon puhelimitse Suomen kunniakonsulin Jim Wardin luota, jossa he olivat Suomen 100-vuotisjuhlien valmistelukokouksessa.

"Maassa ei ole sotaherroja" 

Wuolle kertoo yllättyneensä siitä, kuinka yhtenäisesti Zimbabwen armeija tuntuu käyttäytyvän ja kuinka tehokkaasti tilanne on otettu haltuun.
– Kyllä se puhe heiltä eilen illalla oli hyvin rauhoitteleva ja eteenpäin katsova.
– Zimbabwelaiset ovat hyvin rauhaa rakastavaa porukkaa. Täällä ei ole aseita kätkössä siellä ja täällä, eikä täällä ole sotaherroja sillä tavalla kuin joissakin muissa Afrikan valtioissa.

Wuolle on seurannut tapahtumia uutisten ja sosiaalisen median kautta. Hän ei nykytiedon valossa ole huolestunut omasta tai puolisonsa turvallisuudesta.
– Mehän emme ole mitenkään sekaantuneet mihinkään poliittiseen toimintaan, vaan teemme sellaista tarpeellista työtä, mitä täytyy köyhässä kehitysmaassa tehdä. Autamme orpolapsia.

– Minusta täällä on niiden kansalaisten keskuudessa, joiden kanssa olen jutellut, hyvin luottavainen mieliala. Ilmeisesti armeijaa kunnioitetaan enemmän kuin poliitikkoja, Wuolle sanoo.

Zimbabwen armeija: Mugabe on turvassa – kohteena presidentin ympärillä olevia rikollisia 2:26

Lue myös:

    Uusimmat