Zimbabwen valkoiset viljelijät odottavat hallituksen toimia

Osa lähtökäskyn saaneista Zimbabwen valkoisista maanviljelijöistä pitää yhä kiinni maistaan. Sadat viljelijät odottavat hermostuneina presidentti Robert Mugaben hallinnon seuraavaa liikettä.

Mugabe pitää huomenna perinteisen vuosipuheensa, jossa hänen odotetaan linjaavan toimia kapinoivia viljelijöitä vastaan.

Alun perin määräaika maiden jättämiselle oli torstaina. Arvioiden mukaan puolet viljelijöistä olisi jo poistunut tiloiltaan.

Presidentti Mugabe antoi viljelijöille toukokuussa kolme kuukautta aikaa luovuttaa maat. Niskuroijia uhattiin sakoilla ja jopa kahden vuoden vankeudella.

Tiedot häädettyjen valkoisten viljelijöiden määrästä ovat ristiriitaisia. Hallitus on kertonut antaneensa 1600 lähtökäskyä, mutta viljelijöiden edustajat arvioivat määräksi 2900. Zimbabwessa on noin 4500 valkoista suurtilallista.

Kenenkään ei tiedetä joutuneen tähän mennessä pidätetyksi, mutta viljelijöiden etujärjestön mukaan hallituksen kannattajat ovat pelotelleet ja ahdistelleet joitain viljelijöitä.

Osa lähteneistä suunnittelee paluuta

Valkoiset viljelijät saivat vielä toivoa, kun maan korkein oikeus totesi keskiviikkona, ettei kiinnitettyjä tiloja voi pakkolunastaa, mikäli pankkia ei ole informoitu ajoissa.

Jotkut viljelijöistä suunnittelevat paluuta mailleen viikonlopun jälkeen, mikäli tilanne selkeytyy. Uudet omistajat ovat ottaneet kuitenkin monet tilat jo haltuunsa.

Presidentti Mugaben kaksivuotinen maareformi on aiheuttanut runsaasti kansainvälistä kritiikkiä. Yhdysvallat antoi eilen lausunnon, jossa se sanoi pitävänsä reformia sinänsä tarpeellisena, mutta tuomitsevansa Mugaben hallinnon käyttämät voimakeinot. Lausunnon mukaan väkivaltainen ja aggressiivinen ote ei vie reformia eteenpäin toivotulla tavalla.

(MTV3-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat