Zimbabwen Mugabe juhli syntymäpäiviään suureellisesti

Zimbabwen talous on pahasti retuperällä. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ilmoitti eilen, että se jatkaa maan teknisen ja taloudellisen avun kieltoa.

Zimbabwen presidentti Robert Mugabe on juhlinut tänään 83-vuotispäiviään maan keskiosassa Gwerun kaupungissa. Juhlia varjostivat Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n nuhteet surkeasta taloudenpidosta sekä lääkärien, sairaanhoitajien ja opettajien toistuvat lakot.

Mubagen syntymäpäivä oli keskiviikkona, mutta juhlat järjestettiin vasta viikonloppuna. Joukoittain Mugaben Zanu-PF-puoleen kannattajia oli saapunut Gweruun, jonka keskustassa sijaitsevalla jalkapallostadionilla oli ohjelmassa lauluja, paikallisia tansseja ja runoja. Paikalla oli myös tarjolla jättimäinen pitopöytä.

Zimbabwen opposition mukaan juhlat osoittivat huonoa makua aikana, jolloin maan talous on täysin kuralla. IMF ilmoitti eilen, että se pitää edelleen voimassa kiellon teknisestä ja taloudellisesta avusta Zimbabwelle, koska maa ei ole pystynyt hoitamaan velkojaan. Järjestö varoitti myös, että maa on matkalla kohti jatkuvasti pahenevaa taloudellista ja sosiaalista kriisiä.

Julkisen sektorin työntekijät ovat lakkoilleet Zimbabwessa toistuvasti vaatien parempia palkkoja. Valkoisten omistamien tilojen holtiton pakkolunastaminen on syössyt maan, joka aikaisemmin tunnettiin Afrikan vilja-aittana, pahaan ruokakriisiin.

Mugabe on johtanut Zimbabwea siitä saakka, kun maa itsenäistyi brittien siirtomaavallasta 80-luvulla. Presidentti ei ole kertonut, koska hän aikoo luopua vallasta.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat