Mainos

Zimbabwen hallitusneuvottelut alkoivat

Zimbabwessa useat paikalliset lehdet ja asiantuntijat vaikuttavat optimistisilta, kun valtaapitävä Zanu-PF-puolue ja oppositiopuolue MDC aloittivat tänään neuvottelut maata vaivaavan poliittisen kriisin ratkaisemiseksi. Kaksiviikkoisten neuvotteluiden tavoitteena on muodostaa maahan yhteishallitus.

Molemmat osapuolet ovat sitoutuneet mediapimentoon neuvottelujen ajaksi, eikä edes tapaamisen tarkkaa tapahtumapaikkaa ole kerrottu julkisuuteen. Sen uskotaan kuitenkin sijaitsevan Etelä-Afrikan Pretorian lähellä.

Mediapimennosta huolimatta eteläafrikkalainen Business Day -lehti kuvailee osapuolten olevan lähellä sopimuksen saavuttamista.

- Läpimurto on mahdollinen, jopa kahdessa viikossa, uskoo myös zimbabwelainen politiikan asiantuntija Eldred Masunungure.

Etelä-Afrikan presidentin Thabo Mbekin edustajan mukaan neuvottelut eivät kaadu, vaikka kahden viikon aikaraja ylitettäisiinkin.

Mbeki on toiminut Zimbabwen konfliktissa välittäjänä jo maaliskuusta lähtien. Tämän päiväisissä neuvotteluissa hän ei kuitenkaan ollut paikalla.

Vallanjako tuottaa ongelmia

Suurinta kiistaa mahdollisen yhteishallituksen muodostamisessa aiheuttanee se, kuka hallitusta johtaisi ja kuinka pitkäikäinen se olisi.

Yksi viime päivinä paljon pyöritellyistä vaihtoehdoista on antaa Zimbabwen presidentin Robert Mugaben jatkaa nimellisenä presidenttinä ja nimittää oppositiojohtaja Morgan Tsvangirai varsinaista valtaa käyttäväksi pääministeriksi.

- Mugabe saattaisi ikänsä huomioon ottaen olla hyvinkin halukas luopumaan vallasta vähitellen, sen sijaan että hänet potkaistaisiin ulos kerralla, Masunungure uskoo.

84-vuotias Mugabe on hallinnut Zimbabwea koko sen itsenäisyyden ajan. Mugaben hallintoa on syytetty maan talouden romahtamisesta.

Zimbabwen sisäinen konflikti kärjistyi kesäkuisissa presidentinvaaleissa, jotka Mugabe ainoana ehdokkaana voitti. Vaalien ensimmäisen kierroksen voittanut Morgan Tsvangirai vetäytyi kilvasta viime hetkellä oppositiokannattajiin kohdistettujen väkivallantekojen vuoksi.

(MTV3-STT-AFP-Reuters-DPA)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.