Zairen kapinallisjoukot valmistuvat hyökkäykseen

Zairelaisten kapinallisten joukot valmistautuvat tänään hyökkäämään Itä-Zairessa sijaitsevaan suureen Bunian kaupunkiin. Kapinallisten edustajan mukaan joukot siirtyvät noin 140 km päässä olevasta Benin kaupungista kohti Buniaa, joka on vielä toistaiseksi Zairen armeijan joukkojen hallinnassa.

Avustusjärjestölähteet arvioivat samanaikaisesti noin 100 000 Ruandan pakolaisen matkaavan suurena ryhmittymänä Zairen halki luoteeseen.

UNHCR: 2 700 kuollut Itä-Zairessa

tä-Zairen kriisi on noin kuukauden aikana vaatinut yli 2 700 ihmisen hengen Goman alueella, sanoi YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n edustaja. Suurin osa kuolleista on Ruandan hutupakolaisia.

UNHCR:n edustajan Filippo Grandin esittämä luku on ensimmäinen täsmällinen arvio Zairen hallituksen ja tutsikapinallisten välisen sodan uhreista. Grandi sanoi, että Goman alueella kerättiin ja haudattiin 2 754 ruumista marraskuun 2:sen ja joulukuun 4. päivän välisenä aikana.

Tutsikapinalliset valtasivat Zairen pohjoisen Kivun maakunnan pääkaupungin Goman 2. marraskuuta. Valtaus aiheutti sekasortoa paikallisissa pakolaisleireissä, ja tuhansia leirien asukkaita lähti uudelleen pakoon, monet heistä takaisin Ruandaan, josta he olivat alunperin paenneet.

Grandi sanoi, että useimmat uhreista oli surmattu. Osa oli menehtynyt tauteihin ja väsymykseen.
(STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat