Zairen kapinalliset etenevät

Zairen tutsikapinalliset ilmoittivat maanantaina vallanneensa uusia kaupunkeja maan itäosassa ja tunkeutuneensa myös Itä-Zairen suurimpaan kaupunkiin Kisanganiin.

Lähetyssaarnaajat vahvistivat maanantaina, että tutsikapinalliset ovat vallanneet Benin kaupungin lähellä Zairen ja Ugandan välistä rajaa ja marssivat kohti suurempaa Bunian kaupunkia. Rajaseudulla sijaitseva Beni on pohjoisin kaupunki, joka on jäänyt kapinallisten haltuun.

Ruandan tukemat kapinalliset pitävät hallussaan suurta osaa Zairen itäisestä raja-alueesta ja valvovat mm. Uviran, Kamanyolan, Bukavun, Goman ja Butembon kaupunkeja. Tutsikapinalliset ovat ilmoittaneet aikovansa hyökätä myös Zairen pääkaupunkiin Kinshasaan.

Armeija ryöstää ja raiskaa

Zairen armeijan joukkojen kerrotaan pakenevan sekasorron vallassa kapinallisten tieltä. Lähetystyöntekijöiden mukaan sotilaat ryöstävät ja raiskaavat paetessaan kohti Buniaa, josta melkein kaikki ulkomaiset avustustyöntekijät on evakuoitu.

-Sotilaiden kerrotaan ryöstelevän, ja tietoomme on myös tullut suuri määrä raiskauksia. Joidenkin naisten kerrotaan kuolleen, kun heidät on raiskattu tai yritetty raiskata hyvin väkivaltaisesti, kertoi Genevessä päämajaansa pitävän Action by Churches Together -lähetystyöjärjestön edustaja Nils Carstensen.
(STT-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat