YTN: Nokian strategiauudistus vienee 1 000 - 8 000 työpaikkaa

Nokian strategiauudistuksen on enteilty tarkoittavan joukkopotkuja yrityksen tuotekehityksen väelle.

- Kyllä kaikki indikaattorit siihen suuntaan osoittavat, että irtisanottavien määrä on suuri. Nokia on itse välttänyt sanomasta mitään henkilöstömääristä ja silloin on mahdollista esittää arvauksia irtisanottavien määrästä aina tuhannesta kahdeksaantuhanteen saakka, toteaa Ylempien toimihenkilöiden liiton puheenjohtaja Heikki Kauppi.

Kaikkiaan Nokia työllistää noin 13 000 henkeä Suomessa. Heistä arviolta noin puolet työskentelee tuotekehityksen parissa. Strategisuudistuksen myötä Nokia on kertonut yhdistävänsä voimansa tuotekehityksessä Microsoftin kanssa.

- Kiinnittäisin huomiota siihen, etteivät Symbian ja Windowsin käyttöjärjestelmät kuitenkaan täysin eri planeetoilta ole ja varsin kohtuullisella täydennyskoulutuksella Symbian ohjelmoijista voitaisiin saadaan Windows-ohjelmoijia. Mielestäni ykkösprioriteetti olisi nyt se, että Nokian osaaminen käytettäisiin mahdollisimman täysimääräisesti siihen, että tämä uusi Microsoftin alustalle tai Microsoftin käyttöjärjestelmään perustava puhelin saataisiin mahdollisimman hyväksi ja lentoon, jatkaa Kauppi.

Kaupin mukaan yksi strategiauudistuksen merkittävistä vaikutuksista yltää vuosittaisiin tuotekehitysinvestointeihin.

- Nokian tuotekehitys on tähän saakka edustanut erittäin suurta osaa Suomen vuosittaisista tuotekehitysinvestoinneista. Jos tämä paljon vähenee, se tulee näkymään koko kansakunnan mittakaavassa siinä, kuinka paljon me investoidaan tutkimukseen ja kehitykseen. Näin ollen meidän täytyy löytää uusia tahoja, uusia yrityksiä ja olemassa olevien yritysten on käytettävä voimavaroja siihen, että tutkimus- ja kehitystoiminta Suomessa edelleen kasvaa ja menestyy, pohtii Kauppi.

Katso Jussi Kärjen juttu (Seitsemän uutiset 14.2.2011)

Lue myös:

    Uusimmat