Ystävät tukevat Espanjan turmajunan kuljettajaa

Espanjan turmajunan kuljettajan läheiset ja naapurit puolustavat syyt niskoilleen saanutta ystäväänsä. Santiago de Compostelassa keskiviikkona sattuneessa junaonnettomuudessa kuoli 78 ihmistä.

– Hän on rautainen ammattilainen. Onnettomuus oli hänen ensimmäisensä, kuljettajan työtoveri Antonio Rodriguez kommentoi.

Myös Montforten asukkaat osoittivat tukensa oman kylän pojalle.

– Ihmiset eivät ole juurikaan puhuneet asiasta täällä, mutta me puolustamme häntä, kyläläinen Jesus Asper sanoo.

Kuljettaja saapui käsiraudoissa oikeuteen tuomareiden kuultavaksi aiemmin tänään. Suljettujen ovien takana tuomarit harkitsivat, nostetaanko kuljettajaa vastaan syytteitä.

Kuljettaja on ollut pidätettynä torstai-illasta lähtien, ensin sairaalassa ja eilisestä alkaen poliisiasemalla. Espanjan sisäministerin mukaan häntä epäillään kuolemantuottamuksista. Poliisi on kertonut, että kuljettaja kieltäytyi vastaamasta kysymyksiin sairaalassa.

Kuljettajaa on luonnehdittu useissa yhteyksissä epäilyttävänä hurjastelijana. Syynä olivat mediassa levinneet otteet hänen Facebookissa jakamistaan kuvista ja kommenteista, joissa hän ihasteli aiemmin ohjaamansa junan yli 200 kilometrin tuntivauhtia.

Puutteita pelastustöissä

Onnettomuuspaikalla kuljettajaa auttanut paikallinen Evaristo Iglesias kertoo, että kuljettaja oli kertonut heti onnettomuuden jälkeen, ettei ollut pystynyt jarruttamaan ajoissa.

– Hän sanoi, että hänen piti jarruttaa vauhti 80 kilometriin tunnissa, mutta hän ei vain pystynyt. Sen jälkeen hän toisteli haluavansa kuolla, Iglesias muistelee.

Onnettomuuden syy on edelleen epäselvä.

Espanjalaislehti El Pais kirjoitti tänään, että onnettomuuden pelastustyöt olivat puutteelliset ja hitaat. Arvio perustui paikallisen hätäkeskuksen kokoamaan raporttiin.

Lehden mukaan esimerkiksi turman vakavuutta kuvaavaa hälytystasoa ei nostettu riittävän ripeästi, eivätkä ammattilaiset ottaneet tilannetta haltuun tarpeeksi nopeasti.

Onnettomuuden jäljiltä noin 70 ihmistä on edelleen sairaalahoidossa ja heistä 22 on kriittisessä tilassa.

(MTV3 - AFP - Reuters - STT)

Lue myös:

    Uusimmat