Ystävänpäivät suosikit vaihtuvat – tuoksut päihittivät nallet

Ystävänpäivänä kauppa käy tavarataloissa – mutta enää ei osteta vain vaaleanpunaisia nalleja ja suklaata. Helsinkiläisen Anttila Kampin tavaratalojohtajan Taru Vartisen mukaan ystävänpäivälahjojen kategoriat ovat vuosien mittaan levinneet.

– Tänä vuonna on mennyt kaupaksi enemmän tuoksuja kuin aikaisemmin. Myös muuta kosmetiikkaa, esimerkiksi makuhuulirasvoja, on myyty paljon, Vartinen sanoo.

Yksittäinen hittituote on ollut Arabian ystävänpäivää varten valmistama Muumi-mukin ja lusikan yhdistelmä.

Myös perinteiset makeisrasiat, kortit ja pehmolelut ovat kuitenkin löytäneet ostajansa.

Sokos Jyväskylän tavaratalojohtaja Tuula Sillanmäen mukaan ystävänpäivän markkinoissa on huomattavissa jakaantumista romanttisiin ja ystäville suunnattuihin lahjoihin. Ystäville ostetaan kortteja ja suklaata, kun taas miehet ovat Keski-Suomesssakin lahjoneet naisia tuoksuilla. Jonkin verran on ostettu kukkiakin.

Muumi-tuotteet, erityisesti mukit, ovat olleet myös suosittuja.

Suomalaiset ovat muistaneet ystäviään myös lähettämällä kortteja. Itellan mukaan ystävänpäiväkortteja on lähetetty tänä vuonna noin neljä miljoonaa, mikä on suurin piirtein saman verran kuin viime vuonna.

Lue myös:

    Uusimmat