Yrttiala sai tietopankin internettiin

Yrtit ovat päässeet internettiin. Yrttitarha-tietopalvelu kertoo sekä viljellyistä että luonnonyrteistä ja niiden erilaisista käyttötarkoituksista. Yrttitarhan sivuille on tulossa tiedot noin 140 tärkeimmästä Suomessa hyödynnettävästä kasvista.

-Näin laajaa kokonaisuutta suomalaisista yrteistä ei tietääkseni ole missään, kertoo hankkeen äiti, biologi-puutarhuri Helena Ahonen-Raassina. Tietokannasta voi etsiä valaistusta yrttien käyttöön esimerkiksi ravintona, mausteena, rohtona ja kosmetiikan raaka-aineena. Mukana on monipuolinen reseptivalikoima sekä asiaa yrttien historiasta ja niihin liittyvästä kansanperinteestä.

-Tärkeimpiä ovat rohto- ja maustekasvit sekä ravintoyrtit eli ne, jotka sopivat salaatiksi, toteaa Ahonen-Raassina. Kasvit on esitelty kuvineen ja ne löytyvät yhtä hyvin latinankielisillä kuin suomalaisilla ja kansanomaisilla nimillään. Käyttötapojen lisäksi kerrotaan, miten luonnonvaraisia yrttejä kannattaa kerätä ja miten viljeltäviä yrttejä kasvatetaan.

Yrittäjille Vihreä pörssi

Yrttitarhan sivuilta selviää esimerkiksi se, että koivun lehdet ovat ravintopitoisia salaatin aineksia ja niitä on perinteisesti käytetty myös hiustenhoitoon. Niin ikään kerrotaan, että kehäkukan lehdet sopivat teeksi tai antamaan väriä leivonnaisille ja muille ruuille. Oireenmukainen haku kertoo esimerkiksi sen, että hermostuneisuuteen auttavat mm. humala ja sitruunamelissa. Yskää taas voi yrittää parannella esimerkiksi kihokilla, piharatamolla tai salvialla. Yrttitarhan sivuille on tulossa myös Vihreä pörssi eli yrttialan yhteysrekisteri ja kauppapaikka. Yrttialan yrityksiä on jo nyt useita, ja Vihreän pörssin tavoitteena on edistää yhteistyötä sekä saattaa yrittäjät ja asiakkaat yhteen.

-Isoja yrttialan yrityksiä on Suomessa alle kymmenen, mutta pieniä jopa useita satoja, kertoo Ahonen-Raassina. Vihreään pörssiin on tarkoitus koota eri yritysten yhteystietoja. Nyt hanke on tältä osin vielä alkutekijöissään eli vasta muutamien yritysten tiedot ovat koossa.

Kahden vuoden projekti

Tänään julkistettu yrttitietopankki on vielä jonkin verran kesken: runsaat puolet tavoitteena olevista 140 yrtistä on sivuilla valmiina kasvikuvauksina. Aineisto on kuitenkin pääosin hankittuna, ja tekijät lupaavat laittaa sivut valmiiksi lähiaikoina. Kansanperinneosuudesta valmiina on jo kaksi kolmasosaa. Yrttitietopankkia on koonnut kolmen naisen vapaamuotoinen työryhmä, jossa Ahonen-Raassina on ainoa kasvintuntemuksen ammattilainen. Tekijät arvelevat, että Yrttitarhan tiedot houkuttelevat monia naisia, jotka ovat aikaisemmin vieroksuneet internetin käyttöä. Lähteinä on käytetty lähinnä suomalaista kirjallisuutta. Puolisen tusinaa yrttialan ammattilaista on tarjonnut asiantuntemustaan Yrttitarhan rakentamiseen.

Yrttitarha-hankkeen hallinnoinnista vastaa Hämeenkyrössä toimiva Osaran maatalousoppilaitos. Rahoitussumma, kaikkiaan runsaat 700000 markkaa, on saatu Pirkanmaan työvoima- ja elinkeinokeskuksesta ja Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahastosta. Kaksivuotinen projekti päättyy virallisesti tämän vuoden lopussa, mutta yrttisivuja on tarkoitus päivittää sen jälkeenkin.

Lue myös:

    Uusimmat