Yritysveron yhtenäistämistä aletaan selvittää EU:ssa

EU:n komissio on saanut jäsenmaiden valtiovarainministereiltä luvan ryhtyä selvittämään EU:n yritysverokantaa.

Euroopan Unionin lippu

Yritysverotus ja ennen kaikkea verotuksen erilaisuus on EU:n sisällä erittäin vaikea asia. Verotus on perinteisesti ollut jäsenmaille asia, minkä hoitamisesta ne ovat viimeiseen saakka halunneet päättää itse.

Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki kertoi tämän päiväisen kokouksen jälkeen, että komission yritysverotusta selvittävän työryhmän tehtävänkuva on hyvin rajattu. Se tulee tutkimaan vain veropohjaa. Verokannasta eli esimerkiksi minimiveroista keskustelu ei kuulu tehtäviin.

-Pelissä on paljon kansallisia intressejä. On syytä edetä hyvin harkitusti, Kalliomäki sanoi.

Uusien jäsenmaiden alhaiset yritysverot puhuttavat

Yritysverotuksesta on keskusteltu EU:ssa tämän viikon aikana sen jälkeen, kun Ranskan valtiovarainministeri Nicolas Sarkozy viikko sitten ehdotti, että EU:n aluetuet pitäisi jatkossa sitoa yritysverojen tasoon.

Kohta virkansa jättävä ja Ranskan vuonna 2007 pidettävään presidentinvaaliin valmistautuva Sarkozy ehdotti myös sitä, että unionin uusien maiden aluetuet jäädytettäisiin, kunnes ne nostavat yritysveronsa EU:n keskitasolle.

Ranskalaisministerin mielestä on kummallista, että EU tukee samaan aikaan maita aluetuilla kun ne itse houkuttelevat yrityksiä maahan alhaisilla veroilla.

Viime toukokuussa unioniin liittyneissä maissa yritysverot ovat yleisesti vanhoja jäsenmaita alhaisempia. Sen sijaan Saksan ja Ranskan yritysverot ovat EU:n korkeimpia. Kun Virossa yritysten veroprosentti on nolla, Saksassa prosentti on 38,3 ja Ranskassa 35,4.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat