Yritysvakoilu lisääntyy Suomessa

Suomalaisyrityksiä vakoillaan nyt enemmän kuin vuosiin. Suurimmat yritykset torjuvat jopa päivittäin epäilyttäviä tiedonhakupyyntöjä. Myös suurvaltojen tiedustelupalvelut yrittävät nykyään ujuttaa omia agenttejaan suomalaisfirmojen palkkalistoille. Yritykset pyrkivät kuitenkin suojautumaan vakoilulta mahdollisimman hyvin.

Suojelupoliisin mukaan ulkomaalaisia vakoojia kiehtovat Suomessa erityisesti tietotekniikka, biotekniikka ja puolustusteollisuus. Viime aikoina useita vakoojia on myös jäänyt kiinni.

Kylmän sodan jälkeen Yhdysvaltojen ja Venäjän tiedustelupalvelut ovat panostaneet voimakkaasti taloudelliseen vakoiluun. Nokia Telecommunications Oy:n turvallisuusjohtajan Jaakko Häyhtiön mukaan tiedustelupalvelut yrittävät saada palkollisiaan myös suomalaisyrityksiin. Tämä asettaa hakuprosessiin osallistuville henkilöille ja heidän ammattitaidolleen aikamoisia haasteita, toteaa Häyhtiö MTV:n uutistoimitukselle.

Jokaiseen kansainvälisesti kiinnostavaan suomalaisfirmaan tulee päivittäin outoja puheluita ja sähköpostikyselyjä. Kyse saattaakin olla vakoiluyhteydenotoista, joilla koetetaan urkkia esimerkiksi tuotekehittelyn suuntaa.

Työntekijät ovat turvallisuusriski

Usein tiedot livahtavat luvattomille teille myös vahingossa. Yrityksen työntekijät käyttävät kannettavaa tietokonetta liian avoimesti tai kertovat salaisuuksia kännyköihin.

- Voimme rakentaa teknisesti korkealuokkaisia suojausvälineitä, mutta jos ihmisten asenteet ovat pielessä, niin silloin hommasta ei tule mitään, toteaa Häyhtiö.
(MTV3/Jussi Eronen)


Lue myös:

    Uusimmat