Yritysten turva-asiat halutaan kuntoon

Suomalaisten yritysten turvallisuus huolettaa pelastusalan järjestöjä. Yrityksissä sattuvat tapaturmat, onnettomuudet, tai omaisuusvahingot voivat aiheuttaa tuotannon häiriöiden kautta arvaamattomia kustannuksia, muistuttaa Suomen pelastusalan keskusjärjestö.

Pelastusalan keskusjärjestö ja alueelliset pelastusliitot aloittavat perjantaina kampanjan yritysten turvallisuusasioiden kuntoon saattamiseksi.

"Nyt eikä 13. päivä" -teemalla kulkeva kampanja starttaa perjantaina 12. syyskuuta, jolloin pienille ja keskisuurille yrityksille järjestetään turvapäivä. Päivän aikana yrittäjille tarjotaan tietoa turvallisuudesta ja apua yritysten turvallisuusvelvoitteiden täyttämiseksi.

Eri puolilla maata pidettävissä koulutustilaisuuksissa käsitellään mm. tuhopolttoja, palo- ja rikosturvallisuutta, vaarallisia aineita ja suojelusuunnitelmien tekoa.

Pelastusliitot painottavat, että yrityksen turvallisuus saadaan usein kuntoon varsin pienin kustannuksin. Yrityksille voidaan laatia turvallisuusohjeet ja henkilökunnalle järjestää turvallisuuskoulutusta.

Suojelusuunnitelmassa taas kartoitetaan vaarapaikat ja arvioidaan mahdollisten vahinkojen seuraukset.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat