Yritysjohtajat synkkinä Suomen tulevaisuudesta

Elinkeinoelämän Keskusliiton puheenjohtaja Sakari Tamminen varoittelee, että Suomella on edessä vaikeita aikoja senkin jälkeen, kun taantuma päättyy. Tammisen mukaan raskasta vientiteollisuutta siirtyy halvempien kustannusten maihin.

Yritysjohtajat ravistelevat suomalaisia hereille kovin sanoin. Viime viikolla Nokian Olli-Pekka Kallasvuo vaati Suomelle muutosohjelmaa - nyt vuorossa on Elinkeinoelämän Keskusliiton puheenjohtaja Sakari Tamminen. Tamminen uskoo, että suomalaiset yritykset selviytyvät taantumasta, mutta Suomelle käy huonommin.

- Yritykset pystyvät siirtymään valmistuksessaan sinne, missä kilpailukykyä on. Kansakunnan näkökulmasta tilanne on tietysti erilainen, kun tätä mahdollisuutta ei ole.

EK:n puheenjohtaja varoittelee, että Suomella ei ole enää paluuta entiseen, jolloin vientiteollisuus, metsä, metalli ja teknologia, kasvattivat tasaisesti hyvinvointia.

Raskasta teollisuutta siirtyy halvempien kustannusten maihin. Ongelmana eivät ole vain palkat, vaan pitkät etäisyydet päämarkkinoille. Ja ilmaston pelastamisessa kuljettaminen käy entistä kalliimmaksi. Sakari Tamminen:

- Meidän rakenne ja viennin rakenne on todennäköisesti erilainen kun tästä aikanaan noustaan ja maailmantalous on taas kasvussa.

Uusia vientivetureita odotetaan ympäristöosaamisesta ja palvelualoilta. Tamminen ei ole vakuuttunut, että ne pystyisivät korvaamaan teollisuudesta katoavia työpaikkoja.

- Ne ovat yritystasolla erittäin hyviä ja hienoa kehitystä, mutta kysymys kuuluu, mikä on se työllistävä vaikutus näiden potentiaalisten liiketoimintojen osalta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat