Yritykset yliopistojen kanssa yhteistyöhön

MeritaNordbankenin hallituksen varapuheenjohtaja ja Keskuskauppakamarin puheenjohtaja Vesa Vainio korostaa, että yliopistojen ja yritysten yhteistyö on ratkaisevan tärkeää uuden teknologian eteenpäin viennissä.

Hän puhui EU-maiden teollisuusministereille järjestetyssä tilaisuudessa tänä iltana Oulussa. Tilaisuudessa yritykset esittivät näkemyksiään ja toiveitaan ministereille, jotka ovat kokoontuneet miettimään keinoja kilpailukyvyn lisäämiseksi tietoyhteiskunnassa.
Vainion mukaan uusien tuotteiden ja prosessien kehittäminen vaatii huomattavia tutkimuspanoksia, johon yliopistot voivat tarjota arvokkaan lisänsä.

Vainion viestitti teollisuusministereille myös, ettei säännöillä ja rajoituksilla saa estää uusia teknisiä ratkaisuja ja niiden käyttöönottoa.
Jos sääntelyä tarvitaan, ne on kohdistettava huipputekniikan käytön edistämiseen jokapäiväisessä elämässä, hän sanoi. Vainion mielestä tähän päästään esimerkiksi laatimalla mahdollisimman laajasti hyväksyttäviä standardeja.

Varsinaiseen asiaan ministerit pääsevät vasta huomenna, kun epävirallisen ministeritapaamisen kokoukset pääsevät alkuun. Kokouksen teema on kilpailukyky tietoyhteiskunnassa. Keskustelu tapahtuu Suomen laatiman keskustelumuistion pohjalta. Hyvin yleisluontoisessa paperissa muistutetaan tutkimustulosten osoittavan, että tiedon hallinnasta on tullut kaikkien alojen yritysten kilpailukyvyn avaintekijä.

Suomalaisten mielestä ongelmana on, että pääosa eurooppalaisista yrityksistä ei käytä tieto- ja viestintätekniikan mahdollisuuksia täysimääräisesti hyväksi, vaikka jotkut eurooppalaiset yritykset ovat tieto- ja viestintätekniikan johtavia soveltajia.
Suomen mielestä lisää panostuksia tarvitaan erityisesti ohjelmistopalvelujen kehittämiseen. Myös ihmisten valmiuksien ja taitojen muistutetaan olevan ratkaisevan tärkeää, jotta alan mahdollisuudet voidaan täysimääräisesti käyttää hyödyksi eli yrityksillä on riittävästi ammattitaitoista työvoimaa.

Teknologiakylä bussin ikkunasta

Suomalaiset yrittivät kahdella yritysvierailulla antaa valtuuskunnille kuvan siitä, mitä suomalainen huipputekniikka käytännössä on, mutta kokousvieraat tuskin pikakierroksesta suuresti viisastuivat.
Stora Enson paperitehtailla vieraat sentään ehtivät marssia uusimman paperikoneen päästä päähän, mutta paperikoneen melussa mahdolliset hienoudet jäivät kirjallisen materiaalin varaan.

Myöskään vasta pörssiin listautuneen teknologiakylä Oulun Technopoliksen hienoudet eivät pikaesitelyssä avautuneet ja bussikierros "kylän" läpi toi eteen vain rivin erilaisia rakennuksia nimikyltteineen!
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat