Yritykset innostuivat Itämeren pelastustalkoista

Jo lähes 200 yritystä ja organisaatiota on antanut oman Itämeri-sitoumuksensa niitä keräävälle Baltic Sea Action Group (BSAG) -säätiölle. Yritykset tarjoavat ilmaiseksi käyttöön omaa osaamistaan tai tuotteitaan, jotta Itämeren tila saataisiin paremmaksi. Tänään myös MTV3 antoi oman Itämeri-lupauksensa. MTV3 tarjoaa Itämeren pelastustyölle laajaa näkyvyyttä sekä televisiossa että verkkosivuillaan.

- Meidän sitoumuksemme on se, mitä me parhaiten osaamme eli tehdä puheenaiheita, hyviä ohjelmia, joita ihmiset katsovat. Sitä kautta saadaan Itämeren hälyttävä tila yleiseen tietoisuuteen, kertoo MTV Oy:n toimitusjohtaja Pekka Karhuvaara.

Seuraavaksi MTV3 lunastaa lupaustaan Itämeri-aiheisella tv-sarjalla, jonka kymmenestä osasta ensimmäinen esitetään 19. kesäkuuta kello 20. Sarja yhdistää asian ja viihteen. Siinä esitellään Itämeren tilaa ja keinoja sen parantamiseksi. Kesäistä purjehdusta Suomen rannikkovesillä isännöi Heikki Paasonen.

Yritykset hyötyvät auttamisesta itsekin

Kemira osallistuu Itämeren pelastamiseen muunmuassa kehittämällä keinoja ravinteiden talteenottamiseksi jätevesilietteistä. Siemens puolestaan etsii keinoja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen Itämeren satamissa ja kaupungeissa. Yritykset hyötyvät itsekin Itämeren auttamisesta.

- Tämä on hyvää peeärrää ja toisekseen tästä tulee aikaa myöten erittäin mielenkiintoista liiketoimintaa. Siemensin globaalista liikevaihdosta jo 40 prosenttia tulee kestävään kehitykseen liittyvistä liiketoimista ja sen takia tämä on meidän ominta aluetta, kuvailee Siemens Osakeyhtiön toimitusjohtaja Martti Kohtanen.

- Tämä on meidän kestävän kehityksen ohjelman mukaista toimintaa. Toisaalta se on meille tärkeä liiketoiminnan markkina-alue. Me voimme viedä Itämerelle kehitettyjä ratkaisuja myös muualle maailmaan, suunnittelee Kemira Oyj:n toimitusjohtaja Harri Kerminen.

Meren likaajat kutsutaan mukaan

BSAG-säätiön hallituksen puheenjohtaja Ilkka Herlin vakuuttaa, että yritysten Itämeri-sitoumuksista on todellista apua meren tilan parantamisessa.

- Kyllä ne auttavat. Kaikki, mitä tehdään Itämeren hyväksi, on tarpeen. Emmekä me koskaan tiedä, mihin yritysten innovaatiot johtavat. Niistä voi olla käänteentekeväkin hyöty.

Herlin myöntää, että yritykset eivät yksin voi pelastaa Itämerta, mutta ne voivat esimerkiksi auttaa valtioiden asettamien päästövähennystavoitteiden toteuttamisessa kehittämällä uusia tuotteita tai toimintatapoja.

Herlinillä on myös kutsu valmiina EuroChem-yhtiön omistajalle. Yhtiön Kingiseppissä sijaitsevaa Fosforit- lannoitetehdasta epäillään äskettäin paljastuneen jättimäisen Suomenlahteen valuvan fosforipäästön lähteeksi.

- Tervetuloa Pietarin huippukokoukseen ensi joulukuussa tekemään Itämeri-sitoumus!

Katso Päivi Mäki-Petäjän juttu (Seitsemän uutiset 20.3.2012)

Lue myös:

    Uusimmat