Yrittäjiksi aikovat yhä nuorempia

Suomen kohentunut työllisyystilanne näkyy myös yrittäjäneuvontapisteissä. Työttömien osuus yrittäjiksi aikovista on vähentynyt. Tampereella Uusyrittäjäpalvelu Ensimetrin asiakkaista oli viime vuonna työttömiä 64 prosenttia. Tänä vuonna heitä on alle puolet. Palkkatyö on imuroinut potentiaalisia uusyrittäjiä puoleensa. Nuorten osuus yrittäjiksi aikovista on sen sijaan lisääntynyt. Tänä vuonna neuvontapalvelun asiakkaista lähes 70 prosenttia on ollut alle 40-vuotiaita.
-Perinteisesti yrittäjiksi ryhtyvät ovat olleet vanhempia. Nuorten tulo voi heijastella toisaalta vaihtoehtojen puutetta, toisaalta sitä, että yrittäjyydestä on puhuttu paljon, toteaa Ensimetrin toimitusjohtaja Jari Jokilampi. Kesäkuussa Ensimetri käsitteli uusia yritysideoita lähes 150 kappaletta. Puolen vuoden aikana palvelupisteissä on käynyt yli tuhat yrittäjäksi aikovaa. Näistä 175 on tähän mennessä perustanut yrityksen.

Ideoita nettikaupasta lumpun kierrätykseen

Kokelaita kiinnostavat eniten perinteinen palvelutuotanto, rakentaminen, käden taidot sekä kierrätys ja elämysmatkailu. Myös uusmediatuotanto kuten Internet, multimedia ja nettikauppa houkuttelevat. Elektroniikka ja uusmedia tarjoavatkin hyvät näkymät yrittäjille. Sen sijaan perinteinen palvelutuotanto on ongelmallisempi. Esimerkiksi hoivapalveluissa maksajana on tavallinen kuluttaja, joka ei ole tottunut tai ei pysty pulittamaan kustannusten mukaista hintaa. Joillekin aloille ei myöskään mahdu lisää yrittäjiä.
-Toisaalta kasvualueilla, esimerkiksi Tampereella, väestö lisääntyy ja tarvitsee lisää palveluita. Lisäksi muutaman vuoden päästä tarvitaan uusia yrittäjiä, kun suuret ikäluokat alkavat jäädä eläkkeelle ja tapahtuu sukupolvenvaihdos, Jokilampi muistuttaa. Ensimetri aktivoi 15-25-vuotiaita nuoria yrittäjyyteen ideakilpailulla. Voittajat palkitaan 13. elokuuta.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat