Yrittäjien määrä kääntynyt laskuun

Pitkään paikallaan polkenut yrittäjien määrä on kääntynyt jopa laskuun. Kevään ennakkoluvut ovat jälleen uusi isku hallituksen kunnianhimoisille tavoitteille. Hallitus yrittää saada Suomeen tämän vuosikymmenen aikana 90 000 uutta yrittäjää.

Ministeri Mauri Pekkarinen on ottanut tehtäväkseen saada Suomeen 90 000 uutta yrittäjää tämän vuosikymmenen aikana. Tämäkin tavoite on karkaamassa hallituksen käsistä. Huhtikuun tilastojen mukaan joka kymmenes yrittäjä on luopunut leikistä.

Tilastokeskuksen kyselytutkimuksen lukuihin pitää suhtautua kriittisesti, mutta jo pelkkä suunnanmuutos huolestuttaa ministeri Pekkarista.

"Kyllä vieläkin säädösviidakko on sellaista, missä pitää tehdä perkausta. Ja tässäkin asiassa on valmistunut säädöstyöryhmän raportti, jonka esityksiä nyt yritetään pistää toimeen", kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) sanoo.

Kolmasosa eläkkeelle kymmenen vuoden kuluessa

Suomen Yrittäjät kuvaa omaa kirjanpitoaan yrittäjien määrästä kuolleen sydänkäyräksi: luku on pysynyt vuosikaudet runsaassa 200 tuhannessa. Uusien yrittäjien tarvetta lisää se, että eläkkeelle jää kymmenen seuraavan vuoden aikana kolmasosa yrittäjistä. Sukupolvenvaihdosten verotukseen odotetaan pikaisesti helpotusta hallitukselta.

"Hallitus on hyvällä liikkeellä hyvällä tahdolla, mutta ikävä kyllä politiikassa ja päätöksenteossa asiat venyvät, tulevat hankaliksi ja tehdään kompromisseja. Ja nyt vähän vaikuttaa siltä, että myös yrittäjyysohjelman osalta asiat ovat ruvenneet takkuamaan, kun pitäisi ruveta niitä oikeita päätöksiä tekemään", viestintäpäällikkö Petri Nieminen Suomen Yrittäjistä sanoo.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 30.05.2004)

Lue myös:

    Uusimmat