Yrittäjät torjuvat yleissitovuuden laajentamisen

Suomen Yrittäjät eivät hyväksy vaatimuksia työehtosopimusten yleissitovuuden laajentamisesta nykyisestään. Puheenjohtaja Risto Heikkilä pitäisi kiinni nykymallista, jonka mukaan työehtosopimus on yleissitova, jos alan työntekijöistä vähintään puolet työskentelee työnantajaliittoon kuuluvissa yrityksissä. Ay-liike on halunnut, että yleissitovaksi julistetaan alan edustavin työehtosopimus. Heikkilä puhui Suomen Yrittäjien järjestämässä seminaarissa Helsingissä.

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Risto Suominen puolestaan varoitti tänään, että myönteinen työllisyyskehitys on kääntymässä laskuun. Lamavuosina katosi runsaat 33 000 yritystä, mutta määrä on nyt noussut lähes lamaa edeltäneelle tasolle. Työpaikkojen määrässä ollaan vielä selvästi jäljessä, Suominen arvioi ja varoitti etteivät näkymät näytä lupaavilta.

Siksi pienten ja keskisuurten yritysten työllistämiskyky käy yhä tärkeämmäksi. Jo yli 60 prosenttia yksityisen sektorin työvoimasta on näissä yrityksissä, Suominen huomautti. Suominen toivoi seuraavaan hallitusohjelmaan tukevaa pk-ohjelmaa joka jatkaa nykyisen hallituksen toimia selvästi painokkaammin.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat