Yrittäjät luottavat rahoituksen saatavuuteen

Pienissä yrityksissä uskotaan rahoituksen saatavuuteen. Luottamus on nelinkertaistunut vuodessa, kertoo Grant Thorntonin Raising Finance -tutkimus. Suomalaisyritykset ovat selvästi optimistisempia kuin muiden maiden yritykset. Tutkimukseen osallistui yli 7 400 omistajavetoista yritystä 36 maasta.

Suomalaisyritysten luottamus rahoitukseen on kovassa kasvussa. Puolet suomalaisista omistajavetoisista yrityksistä odottaa rahoituksen olevan enemmän tai paljon enemmän saatavilla seuraavan vuoden aikana. Edellisvuonna ainoastaan 10 % yrityksistä odotti rahoituksen saatavuuden helpottuvan tulevan vuoden aikana.

-Maailmanlaajuinen talouskriisi ei ole koetellut suomalaisia pankkeja kansainvälisten pankkien tapaan. Lisäksi hallituksen tukipaketit suhdannelainoineen ovat todennäköisesti lisänneet yritysten luottamusta rahoituksen saantiin, sanoo Grant Thorntonin hallituksen puheenjohtaja Joakim Rehn.

Vaikka rahoituksen saatavuuteen luotetaan, niin lainanantajien positiiviseen asenteeseen ei jakseta uskoa. Rahoittajien kannustavaan asenteeseen uskoo harvempi yrittäjä kuin vuosi sitten. Suomessa tämä viittaa siihen, että rahoituksen katsotaan olevan periaatteessa tarjolla, mutta useiden yritysten toiminnan kannattavuus on edelleen arvioinnin kohteena.

Luottamus rahoittajan tukeen oli Suomessa kansainvälistä keskiarvoa matalammalla viime vuoden tapaan. Kaikista vastaajayrityksistä Euroopassa 62 % ja maailmanlaajuisesti 69 % uskoi rahoittajan tukevan heidän liiketoimintaansa. Vastauksissa oli kuitenkin suurta hajontaa.

Lue myös:

    Uusimmat