Yrittäjät haluavat säilyttää osinkoverotuksen ennallaan

Alivaltiosihteeri Martti Hetemäen työryhmä on esittänyt verotuksen kokonaisuudistusta. Julkisuudessa on keskusteltu muun muassa siitä, että osinkoverotusta pitäisi kokonaisuudistuksen yhteydessä kiristää. Yrittäjien mielestä veronkiristyksiin ei sen sijaan ole aihetta.

- Nykyinen verotus on ollut yrittäjyyteen kannustava ja verotus kokonaisuudessaan on toiminut hyvin. Pk-yritykset ovat vahvistaneet taseitaan ja kyenneet pitämään kiinni työpaikoistaan. Nykyjärjestelmän peruspilarit tulee säilyttää, sanoi johtaja Anna Lundén MTV:n SuomiAreena-tapahtumassa.

Verotyöryhmä on esittänyt kiristyksiä pk-yritysten osinkoverotukseen alentamalla yhteen kertaan verotettua tuottoa ja näiden vastapainona yhteisöverokannan alentamista 22 prosenttiin sekä ansiotuloverotuksen alentamista. Suomen Yrittäjät arvioi, että pienet yritykset eivät hyödy yhteisöveron alentamisesta samassa määrin kuin suuret yritykset, mutta kärsivät voitonjaon verotuksen kiristymisestä.

Suomen Yrittäjät muistuttaakin, että pk-yrityksissä tulee nähdä yrityksen ja yrittäjän verotus kokonaisuutena. Vaikka verotyöryhmä esittää myös yhtiön maksaman veron keventämistä, vastapainona on osakkaan verotuksen merkittävä kiristyminen.

Suomen Yrittäjien mukaan ansioverotuksen aleneminen on myös sinänsä myönteistä. Se ei kuitenkaan säilytä yritysverotuksen kilpailukykyä ja kannustavuutta palkkatyöhön verrattuna samalla tavoin, kuin yhtiön ja osakkaan välisen voitonjaon verotus.

Lue myös:

    Uusimmat