Yritättekö lasta? Tämä vuodenaika on siihen paras

Tuore tutkimus esittää selityksen sille, miksi syksyisin syntyy eniten lapsia. Jos yrität parisi kanssa perheenlisäystä, tämä vuodenaika on paras sille!

Sperman laatu on heikkenemässä kansainvälisesti. Vaikka varmaa syytä ei tiedetä, on syntipukkina pidetty muun muassa istumatyötä ja ympäristökemikaaleja.

Tuoreen israelilaisen tutkimuksen mukaan siemenneste on laadukkainta talvella ja aikaisin keväällä. Tämä tieto voi auttaa erityisesti pariskuntia, jotka kärsivät miehen hedelmällisyysongelmista – vaikka perheenlisäyksen yrittämistä ei pitäisikään sijoittaa tiettyyn vuodenaikaan, vaan yrittää ympärivuotisesti.

Tutkimuksessa kerättiin näytteitä liki 6500 mieheltä, jotka olivat hakeneet apua hedelmällisyysongelmiinsa. Talvesta alkukevääseen kerätty siemenneste sisälsi enemmän ja nopeampia siittiöitä ja oli laadultaan tasalaatuisempaa. Kevään jälkeen siemennesteen laatu lähti selvään laskuun.

– Talvisin ja keväisin siemenneste on hedelmällisintä. Tämä voi olla todennäköinen selitys sille, miksi syksyisin saadaan paljon lapsia, selittää tutkija Eliahu Levitan Ben-Gurionin yliopistosta.

Valtaosa tutkimusnäytteistä oli laadultaan normaalia, ainoastaan murto-osassa esiintyi poikkeamia, kuten alhaista siittiöiden määrää. Maailman terveysjärjestö WHOn mukaan normaali siemeneste sisältää 16 miljoonaa siittiötä millilitrassa, osa talven tutkimusnäytteistä sisälsi jopa 70 miljoonaa siittiötä.

Tutkimuksen mukaan kuitenkin miehillä, joilla sperman tuotanto ja sen laatu oli epänormaalia, laadukkainta aikaa olivat syksyt.

– Normaali siemenneste suoriutuu paremmin talvella, kun taas miesten, joiden siemenneste sisältää vähän siittiöitä, pitäisi valita kevät tai syksy yrittäessään perheenlisäystä, Levitan jatkaa.

Myös aikaisemmissa tutkimuksissa, joissa siemennesteen laatua on tutkittu eläimillä, kevät on todettu parhaaksi hedelmöittymisajaksi. Eläimillä sperman laatuun on vaikuttanut muun muassa lämpötila, päivän pituuden kesto ja hormonituotannon erilaisuus vuodenaikaan nähden.

Tutkimus julkaistiin tiedejulkaisussa American Journal of Obstetrics & Gynecology.

Lue myös:


AVA / Jenni Junkala

Kuvat: Shutterstock

Lähteet: American Journal of Obstetrics & Gynecology, Reuters

Lue myös:

    Uusimmat