YouTube-ihmelapselle sopimus ManU:n kanssa

9-vuotias Davis esitteli kuljetus- ja maalintekotaitojaan neljän minuutin mittaisessa YouTube-videossa, jota on käyty sivustolla katsomassa jo yli 800 000 kertaa. Manchester United on vahvistanut tehneensä sopimuksen pojan kanssa.

Englantilainen jalkapalloseura Manchester United on tehnyt sopimuksen yhdeksänvuotiaan pikkupojan kanssa. ManU:n sai innostumaan pojan isoisän lähettämä DVD, jossa poika esitteli taitojaan. Alunperin video oli esillä nettisivusto YouTubessa.

Englannissa syntynyt, mutta neljävuotiaasta saakka Australiassa asunut Rhain Davis on brittimedian mukaan tuleva Wayne Rooney, joka pyssyttää nykyisin maaleja ManU:lle. Alle kymmenvuotiaiden joukkueessa Brisbanessa pelannut Davis esitteli kuljetus- ja maalintekotaitojaan neljän minuutin mittaisessa YouTube-videossa, jota on käyty sivustolla katsomassa jo yli 800 000 kertaa.

Jättiseura United vahvisti sopimuksen, mutta seura rauhoittelee kuitenkin kohua Davisin ympärillä.

-Hän on akatemiamme jäsen, emmekä kommentoi yksittäisten jäsenien tekemisiä, Unitedin tiedottaja totesi uutistoimisto Reutersille.

Tiedottajan mukaan ManU tekee joka vuosi sopimuksen noin 40 Davisin ikäisen pojan kanssa, ja jokaisen sopimusjatkosta päätetään vuosittain. Davisin tapauksessa erikoista onkin se, että hänet saatiin Unitedin tietoon DVD:n välityksellä. Tämä saattaa innostaa muitakin yrittämään samaa.

-Valmistaudumme saamaan reippaasti DVD-levyjä, tiedottaja mietti.

Cheshireen, lähelle ManU:n harjoituskeskusta isänsä kanssa muuttanut Davis on innoissaan.

-Parasta on ollut se, että olen tavannut paljon pelaajia, kuten Wayne Rooneyn, nuori palloilija kertoi brittilehdille.

(Wayne Rooney kuvassa oikealla.)

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat