Yöpyminen onnistuu ilmaiseksi myös keskellä matkailusesonkia

Matkailusesongista huolimatta yöpaikan voi saada ilman varausta ja ilmaiseksi, jos suuntaa luontoon patikoimaan. Suomessa on yli 400 retkeilijöille tarkoitettua ilmaista autiotupaa.

Autiotupakulttuuri on voimissaan etenkin erämaa-alueilla.

Retkeilijöiden käytettävissä olevia ilmaisia autiotupia löytyy kaikkialta maailmasta. Muualla kuin Suomessa niistä ei kuitenkaan muodostu yhtä kattavaa verkostoa, eikä muualla ole myöskään samanlaista autiotupakulttuuria.

– Avoin ovi erämaassa on ollut tarpeen. Ei siihen ole lukkoa laitettu, kun joku on voinut tarvita mökkiä ja itse on voinut tarvita jonkun toisen rakentamaa majaa, autiotuvista kirjaa kirjoittava Jouni Laaksonen sanoo.

Autiotupakulttuuri on Laaksosen mukaan voimissaan. Kulttuuriin kuuluu, että autiotuvalla noudatetaan tiettyä etikettiä, johon sisältyy esimerkiksi tilan tekeminen muille retkeilijöille.

Laaksosen mukaan autiotupakulttuuri on kuitenkin herkästi haavoitettavissa, mikäli Metsähallitukselta ei tulevaisuudessa löydy rahaa tupien ylläpitoon. Suurin osa Suomen autiotuvista on Metsähallituksen omistamia.

Kesä ja ruska-aika vetävät suosituimpien retkeilyreittien autiotuvat täyteen. Syrjäisiltä autiotuvilta sen sijaan tilaa löytyy yleensä aina.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat