Yölliset pikavipit historiaa

Markkinaoikeuden tuoreen päätöksen mukaan pikavippejä ei voi enää myöntää ympäri vuorokauden. Pikavippiyhtiöt eivät enää voi tehdä luottosopimuksia, ennen kuin ovat toimittaneet sopimusehdot henkilökohtaisesti asiakkaalle.

Asiakkaalle on myös annettava aikaa tutustua ehtoihin, ennen kuin hän tekee sopimuksen. Lisäksi markkinaoikeus kieltää maksamasta yöaikaan haettua pikavippiä ennen kello seitsemää aamulla. Asiasta kertoo Kuluttajavirasto.

Markkinaoikeuden mukaan ei riitä, että pikavippiyhtiö kertoo tietojen olevan kuluttajan luettavissa esimerkiksi yhtiön nettisivuilla, vaan tiedot on toimitettava esimerkiksi kuluttajan sähköpostiin ennen lainasopimuksen tekemistä. Näin turvataan samalla se, että asiakkaalla on sopimuksesta oma kappale, johon hän voi vedota mahdollisissa riitatilanteissa.

Kuluttajavirasto vei Oy Atlas-Invest Ab -nimisen pikavippiyhtiön markkinaoikeuteen saadakseen ennakkoratkaisun pikavippiyhtiöiden toimintatavoista.

Markkinaoikeuden ennakkopäätöksestä ilmenevät periaatteet koskevat myös muita pikavippiyhtiötä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat