Yo-tutkinto sähköiseksi - kuka maksaa?

Ensimmäiset ylioppilastutkinnon kokeet on tarkoitus suorittaa sähköisesti jo kolmen vuoden päästä. Kaikki tutkinnon kokeet tehdään sähköisesti 2019.

Kuntaliitossa ihmetellään, kuka tämä kaiken maksaa.

Ensimmäisinä oppiaineina saksa, maantieto ja filosofia kirjoitetaan sähköisessä muodossa syksyllä 2016. Tänä syksynä lukion aloittaneiden nuorten pitäisi jo opiskella ja harjoitella kiireen vilkkaa sähköisesti, mutta moni asia on vielä levällään.

– Valtiontalouden kehyksissä vuosille 2014-2017 ei ole osoitettu lainkaan määrärahaa uudistuksen läpiviemiseksi, toteaa johtaja Anneli Kangasvieri Kuntaliitosta ja jatkaa:

– Maailma menee eteenpäin ja päätös sähköisestä yo-tutkinnosta on hyvä. Mutta kuntien talous on kireällä ja aika käy vähiin. Nyt pitäisi jo miettiä, siirretäänkö yo-tutkinnon sähköistämistä.

Kaikilla lukiolaisilla ympäri Suomen pitäisi olla tasa-arvoiset mahdollisuudet onnistua yo-kokeissa.

– Vasta vuonna 2016 tuleva raha ei riitä, koska nyt jo tarvittaisiin esimerkiksi opettajien täydennyskoulutusta. Opettajilla on erilaiset pedagogiset valmiudet käyttää sähköisiä välineitä.

"Osa lukioista lopetetaan"

Koska lukion rehtoreita ja opettajia on arviolta 7 190, kannettavien tietokoneita hankkiminen yksistään heille maksaa 2,16 miljoonaa euroa 300 euron kappalehinnalla.

Lukioissa ei tiedetä vielä esimerkiksi sitä, vaatiiko sähköinen yo-tutkinto kaikilta nettiyhteyden. Ja jos vaatii, toteutetaanko se langattomasti.

Lisäksi pitää varautua teknisiin ongelmiin. Kuntaliitossa ihmetellään, kuka vastaa esimerkiksi sähköjohtojen vetämisestä ja pistokkeiden lisäämistä.

– Olen muutenkin erittäin huolissani Suomen lukioista, koska samaan aikaan valtionosuuksien laskennallisina perusteina olevia opiskelijakohtaisia yksikköhintoja aiotaan leikata. Kaikki lukiot eivät tule jatkamaan, johtaja Anneli Kangasvieri Kuntaliitosta sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat