YO-kokeiden tulokset maanantaina

Ylioppilastutkintolautakunta on postittanut uusien ylioppilaiden tiedot kouluille.

Valtaosa kouluista saa ylioppilaskokeiden tulokset maanantaina, ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri Anneli Roman kertoo. Viralliset tarkistetut tiedot julkaistaan ensi viikon perjantaina.

Perjantaihin mennessä koulut ovat ehtineet tarkistaa tiedot ja ylioppilaslautakunta tehdä mahdolliset korjaukset. Uusien ylioppilaiden nimet ovat lehdissä perjantaina 27.5, ja ne voi lukea silloin myös internetistä.

Tämän kevään ylioppilaskirjoituksissa hyväksyttiin noin 30 000 kokelasta, joista runsaat 28 000 on suomenkielisiä ja alle 2000 ruotsinkielisiä. Kirjoituksissa reputti noin 2300 kokelasta, joista runsaat 2000 on suomenkielisiä ja alle 100 ruotsinkielisiä.

-Reputusprosentti on noin seitsemän hujakoilla tässä vaiheessa, mutta se tulee vielä pikkuisen muuttumaan. Se voi mennä allekin seitsemän, Roman ennakoi. Arvosanatilastoja ylioppilastutkintolautakunnalla ei vielä ole. Ne tulevat vasta ensi viikolla.

Uusien ylioppilaiden määrä on hienoisessa laskussa jo kolmatta vuotta, eikä uusia ennätyksiä tulla lähivuosina tekemään. Lasten määrä on yksinkertaisesti vähentynyt.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat