Ympäristöväki pettyi Itämeri-sopuun: "Heikennystä edellisiin"

Ympäristöjärjestöt eivät pidä Kööpenhaminassa torstaina esiteltyjä toimenpiteitä riittävinä Itämeren tilan kohentamiseksi. Ongelmana on järjestöjen mukaan se, että toimenpiteiden toteutukselta puuttuu poliittinen tuki.

– Kaksijakoiset tunnelmat. Kansainvälisen yhteistyön kannalta on tietysti erittäin tärkeää, että tästä päästiin yhteisymmärrykseen. Toisaalta sisältö on pääosin sellainen, että se tulee osin heikentämään jo aikaisemmin sovittuja asioita, sanoi ympäristöjärjestö WWF:n Suomen meriohjelman päällikkö Sampsa Vilhunen.

Vilhusen mukaan jo aiemmin sovittuja suojelutoimia olisi pitänyt tehostaa kokouksessa. Nyt keskustelu kulki toiseen suuntaan.

Itämeren maiden ympäristöministerit antoivat neuvotteluiden jälkeen yhteisen julkilausuman muun muassa ravinteiden maakohtaisista vähennystavoitteista. Päätös tiukentaa lähes kaikkien rantavaltioiden päästökiintiöitä, myös Suomen.

Tähtäimessä on kohentaa Itämeren tilaa vuoteen 2021 mennessä. Suomen vähennystavoite typpipäästöissä on yli 2400 tonnia vuodessa, mikä on kaksinkertainen aiemmin sovittuun verrattuna. Myös fosforipäästöjä vähennetään tuplamäärä eli 330 tonnia.

Laivojen päästöt hiertävät

Kysymys laivaliikenteen typpipäästöistä uhkasi hetkellisesti jo vesittyä, kun Venäjä ei halunnut aihetta julkilausumaan.

Lopulta asiaan päätettiin palata ensi vuonna, kun kansainvälisessä merenkulkujärjestössä IMO:ssa on ensin ratkaistu se, koska rajoitusalue tulisi voimaan.

– Venäjä ei halunnut vielä ilmaista valmiuttaan siihen, että koska se astuisi voimaan ja koska tämä hakemus voitaisiin jättää. Näin ollen asiaan palataan IMO:n kokouksen jälkeen, kertoi ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) neuvotteluiden kulusta.

Niinistön mukaan laivojen typpipäästöjen talousvaikutuksia pitää vielä arvioida tarkemmin.

– Alustavat arviothan osoittavat, että taloushyödyt olisivat viisi kertaa suuremmat kuin kustannukset.

Puola lupautuu raportoimaan Gdanskin kipsisakka-altaan ympäristöarvioinnin tuloksista Itämeren suojelukomissiolle. Muun muassa WWF kuitenkin kritisoi sitä, että Puolan kohdalla ravinteiden vähentämistavoite kirjattiin vain viitteelliseksi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat