Ympäristöterveysohjelma julkistettiin

Suomen ensimmäinen ympäristöterveysohjelma pyrkii liikenteen päästöjen, homeongelmien, tapaturmien sekä melun vähentämiseen. Ympäristöterveystoimikunta luovutti ohjelmansa ympäristöministeri Pekka Haavistolle ja ministeri Terttu Huttu-Juntuselle tänään.

Suomalaisten elinympäristö on toimikunnan mielestä kansainvälisesti vertaillen terveellinen, mutta tästä huolimatta meilläkin arvioidaan useiden tuhansien kuolemantapausten olevan ympäristöperäisiä. Näistä suurin osa on tapaturmia, mutta myös esimerkiksi sisäilmaongelmat ja säteily lisäävät kuolleisuutta.

Toimikunta muistuttaa myös elintarvikevalvonnan tason säilyttämisestä, koska sen laiminlyöminen johtaisi nopeasti riskien lisääntymiseen. Tällä vuosikymmenellä valvonnan taso on jo paikoin heikentynyt, koska kunnat ovat vähentäneet terveysvalvonnan henkilökuntaa noin sadalla viralla vuodessa.

Liikennepäästöjä toimikunta vähentäisi mm. häätämällä autoja kaupunkien keskustoista sekä vähentämällä jakeluautojen päästöjä edistämällä vaihtoehtoisten polttoaineiden käyttöä ja kaluston uusimista.

Rakennusten kosteusongelmien korjauksiin pitäisi toimikunnan mielestä käyttää työllistämisrahoja. Myös rakentamista koskevat vastuukysymykset vaativat toimikunnan mielestä täsmennyksiä lainsäädäntöön.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat