Ympäristöministerit kiistelevät soiden suojelusta: "Ei tunne oman alansa lakeja!"

Eduskunnan kyselytunti 2:46

Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) kommentoi muun muassa blogissaan, että kokoomuksella ja vihreillä on sama tavoite: suojella Suomen arvokkaita soita.

Grahn-Laasonen korostaa, että soidensuojeluohjelmaa ei ole peruttu. 

- Soidensuojelun täydennysohjelma tulee, sillä meidän täytyy suojella suomalaisia arvokkaita soita. Puolet meidän suoluontotyypeistä on uhanalaisia ja tämä asia on tärkeä. Kukaan ei ole ollut peruuttamassa soidensuojelun täydennysohjelmaa. Kyse on keinoista eli siitä, miten tässä edetään, ja siinä on eroja, Grahn-Laasonen kommentoi MTV Uutisille.

Ympäristöministeri vetoaa "kaikkien hallituspuolueiden kesken sovittuun ja hyväksyttyyn valtioneuvoston periaatepäätökseen", jossa todetaan hänen mukaansa seuraavaa:

"Selvitetään myös mahdollisuudet avosoiden ja suokokonaisuuksien suojelun tehostamiseen maanomistajan vapaaehtoiseen osallistumiseen perustuvilla suojelukeinoilla METSO-ohjelman mallin mukaisesti."

- Vaikka tästä on yhteisesti sovittu, niin katson, että edellinen ympäristöministeri ei ole kunnioittanut tätä yhteistä tahtoa selvittää tämän vapaaehtoisen etenemisen mahdollisuuksia, vaan halunnut edetä heti tämän pakkolunastusuhan kautta, Grahn-Laasonen sanoo.

Hänen mukaansa pakko ei ainakaan lisää ihmisten sitoutumista luonnon ja ympäristön suojeluun.

- Uskon, että siinä kohdassa, kun lähdetään rakentamaan luottamusta ja hyvää yhteistyötä luonnon- ja ympäristönsuojelussa tällaiselta vapaaehtoispohjalta, niin se myös lisää sitä motivaatiota. Jos edetään vastakkainasettelujen kautta, niin sillon on se riski, että se päin vastoin nostattaa karvat pystyyn.

Niinistö huolissaan lainsäädännön tuntemuksesta

Vihreiden puheenjohtaja, entinen ympäristöministeri Ville Niinistö tyrmää Facebook-päivityksessään Grahn-Laasosen näkemykset:

- Olen entistä enemmän huolissani kokoomuksen asiantuntemuksesta luontoasioissa. Ympäristöministeri ei selvästi tunne oman alansa lainsäädäntöä!

Niinistön mukaan suostrategiassa ja hallitusohjelmassa sitoudutaan toteuttamaan luonnonsuojelulain mukainen soidensuojeluohjelma.

- Se tarkoittaa juuri sitä valmistelua, mitä nyt on tehty, Niinistö kirjoittaa.

Hänen mukaansa lakisääteisessä suojeluohjelmassa ei ole pakko käyttää pakkolunastuksia, vaan kaikki toimenpiteet voidaan tehdä neuvotteluiden pohjalta.

- Nyt ympäristöministeri blogissaan sanoo, että sen sijaan pitäisi tehdä Metso-ohjelman kaltainen "vapaaehtoinen" ohjelma. Ja että lakisääteisen suojeluohjelman lisäksi suostrategiassa sovittiin tällaisen selvittämisestä. Metso on toimenpideohjelma, ei lakisääteinen suojeluohjelma! Se perustuu satunnaisiin maanomistajien tarjoamien alueiden ostoon, ei asiantuntijoiden valmisteluun. Se romuttaisi koko kuuden vuoden valmistelun, Niinistö kirjoittaa.

Grahn-Laasonen ei niele Niinistön kritiikkiä huonosta asiantuntemuksesta.

 - Olen hyvin paljon tähän soidensuojeluohjelman valmisteluun perehtynyt ja siihen arvokkaaseen työhön, mitä on tehty tässä soidensuojelun täydennysohjelman työryhmässä, jossa on kartoitettu laajalti näitä Suomen soita. Tässä edetään nyt hyvän asiantuntijavalmistelun pohjalta.

- Täytyy muistaa, että nämä hallituksen jättäneet vihreät tekevät tässä tietysti myös politiikkaa. Itse haluaisin, että keskityttäisiin nyt siihen oleelliseen asiaan eli saataisiin lisättyä suomalaisten motivaatiota ja innostusta luonnon ja ympäristön suojeluun, Grahn-Laasonen lisää.

Lue myös:

    Uusimmat