Ympäristöministeriö: Metsäsertifiointi edellyttää puolueettomia viranomaisia

Ympäristöviranomaiset eivät ympäristöministeriön päätöksen mukaan saa osallistua metsäsertifiointijärjestelmien toimielimiin.

Metsää

Ympäristökeskusten työntekijät eivät voi olla jäseninä esimerkiksi perusteilla olevissa kansallisen sertifiointijärjestelmän aluetoimikunnissa, vaikka he ovat monissa yhteyksissä osallistuneet järjestelmän kehittämiseen. Ympäristöhallinto voi kuitenkin jatkossakin osallistua metsäsertifikaattien ja muiden ympäristömerkkien vaatimusten määrittelyyn. Ympäristökeskukset voivat myös luovuttaa sertifioinnissa tarvittavaa luonnon- ja ympäristönsuojelua koskevaa tietoa, jota ne omissa tehtävissään tuottavat.

Tavoitteena on, että ympäristöministeriö pysyy riippumattomana ja kohtelee keskenään kilpailevia sertifiointijärjestelmiä tasapuolisesti.
-Metsäsertifiointijärjestelmät ovat markkinalähtöisiä välineitä, joiden kehittäminen ja käyttöönotto kuuluvat pääasiassa puutuotteiden ja puuhun perustuvien tuotteiden markkinoiden osapuolille, todetaan ympäristöministeri Satu Hassin allekirjoittamassa kirjeessä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat