Ympäristöhankkeista 200 työpaikkaa Pohjois-Karjalaan

Pohjois-Karjalan ympäristökeskus rahoitti vuosina 1995-1999 kaikkiaan 26 ympäristöhanketta, jotka loivat yhteensä noin 200 tilapäistä työpaikkaa. EU-rahoitusta kohteisiin myönnettiin lähes neljä miljoonaa euroa, valtion rahoitusta vajaa kaksi miljoonaa ja kuntien rahoitusta runsaat kaksi miljoonaa euroa. Yksityiset rahoittivat ympäristöhankkeita noin 70 000 eurolla.

Pohjois-Karjalassa toteutetut EU:n 6-ohjelman ympäristöhankkeet kohdistettiin erityisesti Kolin alueen kehittämiseen, arvokkaiden kulttuuri- ja perinneympäristöjen kunnostukseen ja hoitoon, luontomatkailun kehittämiseen sekä ympäristövalistukseen.

Ympäristöhankkeet synnyttivät tilapäisesti yli 200 työpaikkaa ja kuusi uutta yritystä. Palo- ja Mujejärven vesistöalueen kunnostushanke edisti erityisesti metsureiden työllisyyttä. Hanke työllisti kolmen vuoden aikana 55 ihmistä ympäristön kunnostustöissä.

Ympäristöhankkeissa rakennettiin moottorikelkkareitistöä 1500 kilometriä ja merkittiin veneilyreitistöjä Höytiäiselle ja Pyhäjärvelle. Kulttuurihistoriallisesti merkittäviä rakennuksia ja alueita kunnostettiin Outokummussa, Ilomantsin Möhkössä ja Nurmeksessa. Lisäksi inventoitiin yli 1300 maisemakohdetta.

Ympäristövalistusauto Kaarnan toiminta aloitettiin 6-ohjelman aikana ympäristöasenteiden muokkaamiseksi ja ympäristötiedon levittämiseksi. Selvitysten mukaan Kaarna onnistui aktivoimaan ihmisiä osallistumaan ympäristöasioihin ja madalsi yhteydenottokynnystä viranomaisiin päin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat