Ympäristöasiat huomioitu heikosti julkisissa hankinnoissa

Ympäristöasiat on valmisteilla olevan lainsäädännön mukaan otettava entistä paremmin huomioon julkisissa hankinnoissa. Suomella onkin asiassa parantamisen varaa: tuoreen tutkimuksen mukaan vain kolmasosassa suurten hankintojen tarjouspyynnöistä on pyydetty selvitystä ympäristöasioista. Ruotsissa ja Tanskassa luku on kaksinkertainen.

Vanhempi tutkija Ari Nissinen Suomen ympäristökeskuksesta kertoo, että Ruotsissa ja Tanskassa on keskusteltu asiasta enemmän. Siellä on pidetty yleisesti tärkeänä, että valtio ja kunta ostajina asettaa ympäristötavoitteita.

Tilannetta yritetään nyt korjata. Tänään julkaistiin julkisten hankintojen ympäristöopas ja myös lainsäädäntö on uudistumassa niin, että ympäristönäkökohtien huomiointia jopa edellytetään.

Valtio ja kunnat käyttävät julkisiin hankintoihin 20 miljardia euroa vuodessa. Tavoitteena ei ole tuoda ympäristöasioita mukaan kaikkiin hankintoihin, mutta nykyistä useampiin kuitenkin.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 02.06.2004)

Lue myös:

    Uusimmat