Ylöjärven kouluissa suruliputetaan lumiluolaan menehtyneen pikkupojan muistoksi

Ylöjärven kouluissa järjestetään ensi maanantaina suruliputus sekä hiljainen hetki päivänavauksen yhteydessä. Kouluissa muistetaan kahdeksanvuotiasta poikaa, joka katosi joulun alla ja löytyi kuolleena lumiluolasta.

Metsäkylän koululla, jonka oppilaita poika oli, järjestetään muistotilaisuus oppilaille ja henkilökunnalle. Ylöjärven koulutoimesta kerrotaan, että koulupsykologit ja -kuraattorit ovat varautuneet tukemaan lapsia ja aikuisia.

Kahdeksanvuotias poika katosi torstaina 20.12.2012 Ylöjärvellä Pirkanmaalla. Etsintöihin osallistui runsaasti vapaaehtoisia. Pojan ruumis löytyi lopulta romahtaneesta lumiluolasta kolme päivää myöhemmin. Luola sijaitsi varsin lähellä hänen kotiaan.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat