Ylläkselle miljoonien investoinnit

Ylläksen vetovoiman kasvattamiseksi on rakentumassa gondolihissi ja uusia rinteitä.

Gondolihissi ja uudet rinteet ovat osia mittavista investoinneista, joilla Yllästunturia kehitetään lähivuosina. Ylläksellä on käynnistymässä 16 miljoonan investoinnit, joilla alueen vetovoimaa lisätään.

Kauppalehden mukaan Ylläksellä on käynnistymässä kaikkiaan 16 miljoonan investoinnit. Rahoista 3,16 miljoonaa tulee Lapin TE-keskukselta ja loput yrittäjiltä. Reilun kolmen miljoonan potista Iso-Ylläs Oy saa 2,14 miljoonaa ja Ylläs-Ski Oy noin 1,71 miljoonaa euroa.

Ylläksen kehitysprojektien sisältö on vielä pääosin salaista. Ylläs Ski ja Iso-Ylläs ovat päättäneet, että niiden hankkeet julkistetaan yhdessä elokuun lopulla.

Gondolihissin rakentaminen kuitenkin lienee jo varma asia, sillä Kolarin kunnan elinkeinoasiamiehen Tapio Niittyrannan mukaan sitä varten on alustavasti kaavaan varattu paikka Iso-Ylläksen puolelle. Suomen toisen gondolihissin on määrä valmistua kaudelle 2007-08.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat