Ylivelkaantuneiden velkapiinaa halutaan lyhentää

Oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) on valmis harkitsemaan velkajärjestelyn maksuohjelman lyhentämistä. Nykyinen viiden vuoden maksuohjelma voitaisiin pätkäistä kolmeen vuoteen.

Brax myöntää, että ehdotus ei ole aivan ongelmaton. Riskinä on, että maksuohjelman lyhentäminen voi esimerkiksi vaikeuttaa pienyrittäjien luotonsaantia tai nostaa korkoja. Lisäksi pohdittavaksi tulee, koettaisiinko maksuohjelman lyhentäminen reiluna ratkaisuna muiden velallisten kannalta. Velkajärjestely on tarkoitettu vakaviin velkaongelmiin joutuneille.

Oikeusministeriö käy lähiaikoina keskusteluja asiasta muutoksen etujen ja haittojen selvittämiseksi. Yrittäjien ja velkaantuneiden edustajat ovat Braxin mukaan jo antaneet täyden tukensa hankkeelle.

Hallitus korosti äskeisessä politiikkariihessään uuden mahdollisuuden antamista konkurssiin joutuneille yrittäjille ja muille ylivelkaantuneille. Tavoitteena on nopeuttaa heidän paluutaan yritystoimintaan ja työmarkkinoille.

Sekä konkurssit, maksuhäiriötiedot että oikeuksiin tulevat velkomusasiat näyttävät olevan reippaassa kasvussa. Esimerkiksi konkursseja haettiin tämän vuoden tammi-maaliskuussa yli 900 eli liki 40 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Maksuvara velkoihin

Jos velkojien kanssa ei pääse velkojen maksusta sovintoratkaisuun, käräjäoikeuteen voi jättää velkajärjestelyhakemuksen. Jos velkajärjestelylle on edellytykset, tuomioistuin vahvistaa maksuohjelman. Kun maksuohjelma päättyy, velallinen vapautuu lopuista veloistaan.

Järjestelyn keskeinen periaate on, että velallinen käyttää koko maksuvaransa velkojensa maksuun ja velkojen leikkaukset mitoitetaan tämän mukaisesti. Velkajärjestelyssä, joka koskee velallisen kaikkia velkoja, leikataan keskimäärin 90 prosenttia velkojen pääomista.

Velkajärjestelyhakemusten huippuvuosi oli laman jälkimainingeissa vuonna 1995. Tuolloin hakemuksia jätettiin yli 14 000.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat