Ylioppilaskirjoitusten tulokset lähetetty kouluille

Lukiot saavat tänään tietoonsa kevään ylioppilaskokeiden tulokset. 

Ylioppilastutkintolautakunta toimittaa tulokset lukioihin sähköisesti. Lautakunnan mukaan jokainen kokelas saa tietää tuloksensa oman koulunsa ilmoittamana ajankohtana. 

Lautakunta julkaisee valmistuneiden nimet reilun viikon kuluttua, maanantaina 26. päivä. 

Joissain lukioissa tulosten saanti on hieman viivästynyt teknisten ongelmien vuoksi. Opetushallituksen mukaan näin kävi siksi, että rehtorit eivät ole muistaneet ajoissa testata sähköisen palvelun käyttäjätunnuksiaan. Opetushallituksen tietoon on tullut vajaat 20 tällaista tapausta, ja tunnukset on hoidettu kuntoon mahdollisimman nopeasti. 

- Kyse ei ollut isosta ongelmasta, mutta on se merkittävä tietysti niiden nuorten kannalta, jotka siellä rehtorin oven takana odottavat tuloksiaan, yksikön päällikkö Ritva Sammalkivi opetushallituksesta sanoi STT:lle. 

Kevään tutkintoon ilmoittautui kaikkiaan noin 42 000 kokelasta. Tulosten viipymisestä muutamissa kouluissa kertoi ensimmäisenä Yle.  

Lue myös:

    Uusimmat