Ylioppilaskirjoitusten parhaalle 11 laudaturia

Ylioppilaskirjoituksissa paras henkilökohtainen suoritus oli tänä keväänä 11 laudaturia, kerrotaan ylioppilastutkintalautakunnasta.

Tämän kevään ennätystuloksen teki oululainen Jere Huovinen, joka opiskelee Kastellin urheilupainotteisessa lukiossa. 

Kaikkiaan ylioppilastutkinnon suoritti hyväksytysti reilut 27 800 kokelasta. Reputtaneita oli 6,2 prosenttia.

Erityisesti saksassa ja ranskassa on jaettu enemmän laudatureja kuin ennen.

Aktuaari Alex Hellstenin mukaan arvostelussa on tehty muutos, jonka mukaan arvosanojen osuudet voivat vaihdella aineittain paljonkin.

- Jos on ollut aine, jossa on paljon hyviä kokelaita, laudatureja voi tulla huomattavasti enemmän kuin ennen, Hellsten kertoo.

Ylioppilastutkintolautakunta kertoo tuloksista tarkemmin maanantaina.

Lukiot saivat tulokset tietoonsa tänään. Joissain lukioissa tulosten saanti viivästyi hieman teknisten ongelmien vuoksi. Opetushallituksen mukaan näin kävi siksi, että rehtorit eivät ole muistaneet ajoissa testata sähköisen palvelun käyttäjätunnuksiaan. 

Lue myös:

    Uusimmat