Ylioppilailla puutteita matematiikassa ja äidinkielessä

Ylioppilaiden osaaminen äidinkielessä ja matematiikassa on niin puutteellista, että se vaikeuttaa heidän korkeakouluopintojaan.

Koulutuksen arviointineuvoston raportin mukaan lukioiden ongelmia ovat myös koulutuksen pirstaleisuus ja huono opinto-ohjaus.

Myös ylioppilaiden ruotsin kielen taidoissa oli vakavia puutteita.

– Edes keskipitkästä ruotsista laudaturin kirjoittaneet eivät kokeneet osaavansa kieltä kunnolla, kertoo arviointiryhmään kuulunut professori Jarkko Hautamäki.

Raportin mukaan lukio kuitenkin antaa opiskelijoille laaja-alaisen yleissivistyksen ja myönteisen asenteen jatko-opintoihin.

Raporttia varten tehtiin kysely, joka lähetettiin kaikille vuonna 2007 ylioppilastutkinnon suorittaneille. Vajaasta 35 000 ylioppilaasta vastasi runsaat 10 000. Lisäksi haastateltiin henkilöstöä yhdeksästä korkeakoulusta.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat