Yliopistoväki uhkaa lakolla

Yliopistoväki eri puolilla Suomea osoittaa tänään mieltään tekeillä olevaa uutta yliopistolakia vastaan. Esimerkiksi Helsinkiin odotetaan iltapäivällä yli tuhatta mielenosoittajaa. Vastustajat pitävät mahdollisena myös lakkotaistelua lakia vastaan.

Opiskelijatoimintaverkoston tiedottajan Ilpo Puhakan mukaan uutta lakia on myyty sillä, että yliopisto muuttuisi vähemmän elitistiseksi, mutta lopputulos on aivan päinvastainen.

- Tämän lain myötä elinkeinoelämän merkitys korostuisi ja yliopiston itsemääräämisoikeus heikentyisi. Monilla lain yksityiskohdilla lisätään yliopistojen elitistisyyttä.

Puhakka nostaa esimerkiksi uuden johtosäännön.

- Aiemmin yliopiston päätöksenteko on nojautunut professoreiden, opiskelijoiden ja henkilökunnan muodostamaan kolmikantaan. Jatkossa opetusministeriö nimittäisi hallituksen, joka nimittäisi rehtorin. Hän puolestaan nimittäisi alemmat johtajat. Näin demokratia purettaisiin kokonaan yliopistoista, Puhakka selittää.

"Kaupallisuus romuttaisi tieteen periaatteet"

Lain vastustajat ovat myös huolissaan aikeesta luoda maksullisia koulutusohjelmia ulkomaalaisille opiskelijoille. Puhakka uskoo, että kehitys johtaisi maksuttoman opetuksen tason laskemiseen.

- Vaihto-opiskelijoiden kurssit ovat nykyään aika heikkotasoisia. Jos niistä perittäisiin maksua, niitä pitäisi parantaa huomattavasti. Nämä rahat ovat sitten muualta pois.

Vastarintaliike pelkää lain romuttavan koko tieteen arvomaailman.

- Tämän jälkeen tieto ei enää olisi vapaata ja avointa kaikille, sillä laki mahdollistaa yliopistossa tuotetun tiedon kaupallistamisen ja tilaustutkimukset, Puhakka kuvailee.

Opiskelijoiden ja henkilökunnan mielenilmauksia järjestetään ainakin Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Joensuussa. Jos viesti ei mene perille mielenosoitusten avulla, vastustajat ovat valmiita järeämpiin konsteihin.

- Vastustajia on paljon. Meidät on pakko ottaa huomioon tai sillä voi olla poikkeuksellisia seurauksia. Olemme valmiita myös lakkotaisteluun, Puhakka sanoo.

Mahdollinen lakko koskisi sekä opiskelijoita että henkilökuntaa.

"Hallitus ei piittaa kritiikistä"

Puhakan mielestä lain valmistelussa on toimittu salamyhkäisesti. Valmistelua tehtiin aluksi suljettujen ovien takana ja esimerkiksi mukana olleet opiskelijat olivat vaitiolovelvollisia keskusteluista.

- Lakiin esitetty voimakas kritiikki on jätetty huomioimatta. Hallitus yrittää siis ajaa tätä lakia mahdollisimman nopeasti voimaan.

Esitys uudeksi yliopistolaiksi valmistuu tänään. Eduskunnalle lakiesitys annetaan huomisessa presidentin esittelyssä.

Lue myös:

    Uusimmat