Yliopistot valmistautuvat uuteen tutkintorakenteeseen

Uudenlainen järjestelmä tuo suuria uudistuksia yliopistoihin. Jatkossa järjestelmä on kaksiportainen ja opintoviikot korvautuvat opintopisteillä.

Yliopistot ovat jo melko valmiita siirtymään uudenlaiseen tutkintorakenteeseen. Parhaillaan hiotaan ensi elokuussa voimaan tulevan muutoksen yksityiskohtia, kertoo korkeakouluneuvos Anita Lehikoinen opetusministeriöstä.

Uudenlainen kaksiportainen järjestelmä tuo isoja uudistuksia yliopistoihin. Opintonsa elokuussa aloittavat tulevat heti järjestelmään, jossa ensimmäinen etappi on kandidaatin tutkinto. Sen jälkeen on mahdollisuus siirtyä työelämään tai lukea maisteriksi.

Yliopistoissa on kolme vuotta kestävän siirtymäajan käytössä sekä vanha että uusi järjestelmä yhtä aikaa. Parhaillaan opiskelevat voivat valita, jatkavatko he opintojaan vanhaan malliin vai siirtyvätkö uuteen järjestelmään.

Lehikoinen arvioi, että siirtymäajan suunnittelu teettää vielä kevään aikana töitä yliopistoissa. Vastedes käyttöön otetaan myös opintopisteet, jotka syrjäyttävät nykyiset opintoviikot.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat