Yliopistokaupunkien vetovoima hiipui

Yliopistokaupungit eivät vedä enää ihmisiä entiseen malliinsa.

Suurimpien yliopistokaupunkien vetovoima on hiipunut voimakkaasti tänä vuonna.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan syyskuun loppuun mennessä kaupunkien yhteenlaskettu muuttovoitto oli hieman alle 2 000 ihmistä. Viime vuonna koko vuoden muuttovoitto oli lähes 7 000 ihmistä.

Helsingin Sanomien mukaan Helsinkiin, Jyväskylään ja Ouluun suuntautuva muuttoliike väheni roimasti. Turun ja Tampereen muuttovoitto puolestaan kasvoi edelleen hieman.

Helsingin muuttotappio selittyy ainakin osin sillä, että ihmisiä muuttaa halvempien asuntojen perässä lähikuntiin.

Oulun kaupunginjohtaja Kari Nenonen arvelee, että muuttoliikkeen laantuminen johtuu pääosin siitä, ettei työpaikkoja ole syntynyt entiseen tahtiin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat