Yliopistojen valmennuskurssien tehoa liioitellaan

Yliopistojen valmennuskurssien järjestäjät liioittelevat kurssien tehoa mainoksissaan.

Erään valmennuskursseja järjestävän yrityksen toimitusjohtaja lähetti vahingossa Väli-Suomen sanomalehdissä ilmestyvän Sunnuntaisuomalaisen toimitukseen sähköpostiviestin, joka oli tarkoitettu valmennuskurssiyrityksen työntekijöille. Viestissä neuvottiin antamaan kaunisteltua tietoa siitä, kuinka suuri osa yliopistoon päässeistä hakijoista on suorittanut jonkin valmennuskurssin.

- Vedetään lukuja jonkin verran kotiinpäin, niin ne muutkin tekee, valmennuskursseja järjestävän yrityksen toimitusjohtaja neuvoi työntekijöitään.

Sunnuntaisuomalainen kysyi sisäänpääsyprosentteja kaikilta merkittäviltä pääsykoevalmentajilta. Kurssijärjestäjät väittivät, että viime vuonna 109 prosenttia pääsykokeista läpi päässeistä lääkäriopiskelijoista olisi suorittanut jonkin valmennuskurssin.

Tämä merkitsee, että osa opiskelupaikan saaneista olisi käynyt useamman kuin yhden valmennuskurssin.

Lehden mukaan kukaan ei laadi puolueettomia tilastoja kurssien merkityksestä.

Opetusministeri veisi bisnekseltä pohjan

Valmennuskurssin hinta saattaa olla yli tuhat euroa. Opetusministeri Henna Virkkunen muuttaisi yliopistojen pääsykokeita niin, että kurssibisnekseltä menisi pohja. Virkkusen mukaan hakijat joutuvat taloudellisista syistä epätasa-arvoiseen asemaan.

Suomen ylioppilaskuntien liiton koulutuspoliittisen sihteerin Juhana Harjun mukaan valmentajat yrittävät luoda käsityksen, että kurssin käyminen olisi käytännössä pakollista.

- Pahimmassa tapauksessa joku jättää hakematta, koska on annettu kuva, ettei alalle pääse ilman kallista kurssia, Harju sanoo.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat