Mainos

Yliopistoille valtakunnallinen yhteishakujärjestelmä?

Yliopistoille ehdotetaan valtakunnallisen yhteishakujärjestelmän perustamista. Järjestelmä kattaisi kaikki yliopistokoulutukset, ja yhteishakuorganisaatio luotaisiin Opetushallituksen ylläpitämän hakijarekisterin yhteyteen. Sähköinen hakeminen kuuluisi olennaisena osana järjestelmään.

Ehdotukset sisältyvät selvitysmies Sakari Aholan väliraporttiin yliopistojen opiskelijavalintojen kehittämisestä. Raportti luovutettiin opetusministeri Tuula Haataiselle tänään.

Raportin mukaan yhdellä hakulomakkeella haettaisiin useampia koulutuspaikkoja. Hakijoilla tulisi olla käytettävissään myös yksinkertainen ja selkeä hakuopas.

Ehdotuksen lähtökohtana on, että toimiva yhteishakujärjestelmä lisäisi kiinnostusta laajempaan valintayhteistyöhön. Yhteishakujärjestelmän perimmäisenä tavoitteena on tehostaa koulutukseen pääsyä.

SYL kannattaa yhteishakua

Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL kannattaa yliopistojen yhteishakua koskevia ehdotuksia. Ajatus yhteishaun kehittämisestä houkuttelevaksi yliopistoille on SYL:n mielestä oikea tapa edistää sen toteuttamista. Hyvänä kannustimena SYL pitää Opetushallituksen hakijarekisterin yhteyteen rakennettavaa yhteishakuorganisaatiota. Toteutuessaan se vähentäisi työpainetta eri valintayksiköissä.

SYL kuitenkin kyseenalaistaa selvitysmiehen ajatuksen yliopistot ja ammattikorkeakoulut yhdistävästä kandidaattitason valinnasta. Yhdistäminen ei ole perusteltua yliopistojen ja ammattikorkeakoulun erilaisen luonteen ja tehtävien vuoksi.

Myös Suomen Lukiolaisten liitto kehuu väliraporttia yliopistojen opiskelijavalintojen kehittämisestä varsin onnistuneeksi. Liitto on erityisen tyytyväinen selvitysmiehen kielteiseen kantaan uusien ylioppilaiden kiintiöstä. Liiton mukaan selvitysmiehen tehtävänä on nyt muuttaa hyvät ehdotukset konkreettisiksi esityksiksi.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.