Yliopistoille lahjoituksia yli 331 miljoonaa

Yliopistot ovat keränneet yli 331 miljoonaa euroa lahjoituksia pääomaansa. Asia käy ilmi STT:n selvityksestä, joka on tehty tällä viikolla.

Yliopistojen aika varainkeruuseen päättyy tänään. Valtio maksaa yliopistoille jokaista määräaikaan mennessä saatua lahjoituseuroa vastaan 2,5 euroa.

Ylivoimaisesti eniten rahaa on kerännyt Aalto-yliopisto, joka on saanut täyteen tavoittelemansa 200 miljoonaa euroa.

– Euromääräisten tavoitteiden täyttymisen lisäksi toinen yhtä iso asia on lahjoituskulttuurin luominen. Niin me kuin muutkin yliopistot olemme ottaneet siinä ensimmäisiä askelia, arvioi Aalto-yliopiston varainhankintajohtaja Jyrki Tawast.

Julkisoikeudellisista yliopistoista eniten rahaa on saanut Helsingin yliopisto, joka on kerännyt 18,1 miljoonaa. Myös ruotsinkieliset korkeakoulut ovat onnistuneet rahankeruussa hyvin.

Alun perin yliopistoilla oli aikaa kerätä lahjoituksia viime vuoden loppuun asti. Hallitus päätti kuitenkin antaa puoli vuotta lisäaikaa, koska taloudellinen taantuma ei ollut otollisinta aikaa suurlahjoituksille.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat