Yliopisto sai ojentaa ärhäkkää professoria

Vaasan yliopiston professori hävisi korkeimmassa hallinto-oikeudessa (KHO) pitkän väännön, jossa professori taisteli voidakseen arvostella kärkevästi kollegoitaan ja yliopiston johtoa. KHO katsoi, että yliopistolla oli oikeus antaa professorille kirjallinen varoitus.

Professori oli muun muassa kirjoittanut sanomalehdessä julkaistun artikkelin "Valintakokeet eivät paljasta psykopaatteja". Tiedekunnan muut professorit olivat saaneet häneltä muun muassa yliopiston ala-arvoista esimiestyötä käsittelevän kirjelmän.

Yliopisto perusteli kirjallista varoitusta myös sillä, että professori oli uhkaillut kollegaansa. Kun professori oli tyytymätön toimintaan yliopistolla, hän ilmoitti usein, että asian käsittely jatkuu julkisuudessa.

Virkamieslautakunta ja KHO olivat yhtä mieltä siitä, että yliopisto sai antaa varoituksen. KHO:n mukaan sillä puututtiin sananvapauteen, mutta hyväksyttävästä syystä eli toisten oikeuksien ja maineen suojelemiseksi.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat